Puheita ja seminaari
Edellisen blogipostaukseni kirjoittamisesta on jo päässyt kulumaan jonkin verran aikaa. En kuitenkaan ole ollut täysin kirjoittamatta mitään, vaan kirjoittaminen on ollut välillä hieman toisen tyyppistä kuin tavallisesti. Olen nimittäin kesä- ja heinäkuussa kirjoittanut kaksi puhetta. Ensimmäinen oli esitelmä, jonka kirjoitin Prahassa heinäkuun alussa ollutta IATS-seminaaria (16th Seminar of the International Association for Tibetan Studies) varten. Toinen puheista oli erästä hääjuhlaa varten kirjoittamani puhe, jota kirjoitin muistivihkooni lennoilla Prahaan ja takaisin. Pidin Prahassa seminaarissa esitelmän, jossa käsittelin tiibetiläisen runoilijan ja kirjailijan Kelsang Lhamon runoutta. Seminaarin aikana minulla oli ilo tavata Kelsang Lhamo ensimmäistä kertaa henkilökohtaisesti ja sain myös haastatella häntä. Tarkoitukseni onkin yrittää kirjoittaa jotakin haastattelun pohjalta ja lisäksi antaa julkaistavaksi kaksi suomennostani hänen runoistaan Suomen Himalajan-tutkimuksen seuran sivuille, jonne suunnitellaan uutta osastoa blogikirjoituksille. Mikäli postaus tapaamisestani Kelsang Lhamon kanssa Prahassa ja suomennokset tosiaan näkisivät päivänvalon, niin yritän muistaa lisätä linkin tuon tieteellisen seuran sivuille myös tänne kirjoitusnurkkaani.
Museoita ja elämyksiä Prahassa
Seminaari Prahassa oli niin kiireinen, etten kerennyt kirjoittaa siellä Zen-näyttelyssä kirjoittamaani haikua enemmän mitään luovaa. (Näyttelyn Studiossa oli ohjeet haikun kirjoittamiseen.) Kävin tuossa Zen-näyttelyssä yksikseni iltapäivänä, joka edelsi päivää, jona oma esitelmäni oli. Näyttelyn järjesti Prahan Kansallisgalleria, mutta se oli omana erillisnäyttelynään nimeltä “Zenga: Japanese Zen Paintings from the Kaeru-An Collection” paikassa nimeltä Salmovsky Palác. Kävelin sinne kuumana päivänä Kaarlen yliopistolta. Kävely vei ehkä noin puoli tuntia tai jopa tunnin, koska en heti hahmottanut suorinta reittiä. Museo sijaitsi jossain lähellä palatsirakennuksia (Prahan linnaa, Pražsky hrad), joissa en tämän vierailun aikana valitettavasti ehtinyt vierailemaan peläten jonoja ja turistien tungeksimista. Zen-näyttelyssä oli hyvin rauhallista. Teokset oli järjestetty eri aihepiirien mukaan ja istuskelin saleissa rauhassa nauttien taideteoksista, joista monet olivat vuosisatoja vanhoja. Minuun teki erityisen vaikutuksen auringonnousua esittävä Daikaku Seppōn teos “Sun Rising over Fuji” 1700-luvulta. Näyttelykatalogi oli museokaupassa saatavilla vain tshekin kielellä, mutta kaupassa oli onneksi myös englanninkielinen teos kokoelmasta, jonka hankin itselleni. Se on nimeltään Seeing Zen: Zenga from the Kaeru-An Collection ja John Stevensin ja Felix Hessin kirjoittama. (Kuva ja selostus mainitsemastani Daikaku Seppōn maalauksesta löytyy tämän kirjan sivuilta 200–201.) En ole aikaisemmin perehtynyt Japanin taiteeseen, mutta Zen-näyttely teki minuun todella suuren vaikutuksen.
Saavuimme Prahaan pari päivää ennen seminaarin alkua, joten kerkesimme käydä jonkin verran katsomassa kaupunkia. Olen aiemmin käynyt Prahassa pikaisesti, kun vierailin workshopissa Olomoucissa, tshekkiläisessä yliopistokaupungissa, ja paluumatkalla oli lentoni peruutettu lakon takia. Olin siis tuolloin ennen korona-aikaa yhden ylimääräisen päivän Prahassa ja tutustuin silloin Kaarlen siltaan ja Vanhaan Kaupunkiin. Tällä kertaa olin lueskellut opaskirjaa ja valinnut kohteiksi joitain reittejä, jotka johtivat puutarhoiksi kutsuttujen paikkojen läpi, Franz Kafka museon sekä Prahan kansallisgallerian toimipisteen nimeltä Veletržní Palác, joka sijaitsi lähellä hotelliamme. Ymmärrettyäni olevani matkalla kaupunkiin, jossa kirjailija Franz Kafka eli ja kirjoitti teoksiaan, olin jo ennen matkaa varannut kirjastosta Kafkan teoksia ja lueskellut Ville-Juhani Sutisen käännöstä Kafkan teoksesta Tuberkuloosifragmentit (Kustannusosakeyhtiö Savukeidas, Turku-Tampere 2012). Oli hyvä valinta käydä Kafka-museossa. Näyttely oli mielestäni huolella ja myös mielikuvituksella rakennettu: kävijä saattoi nähdä sekä Kafkan kirjeitä, muita dokumentteja, kirjoja sekä kuvia Kafkan perheestä ja ystävistä. Kyseessä ei ollut käsittääkseni mikään taiteilijan kotiin rakennettu “kotimuseo”, mutta valokuvissa ja kartoissa oli tietoja rakennuksista, joissa Kafka oli asunut, käynyt koulua jne. Olisi ollut kiinnostavaa tarkemminkin perehtyä näihin reitteihin ja paikkoihin, mutta matkan aikataulu seminaareineen jätti liian vähän aikaa Prahassa vaelteluun. Museokaupassa oli myynnissä Kafkan teoksia englanniksi käännettyinä ja hankin sieltä muistoksi hänen teoksensa Meditation (saksan kielestä kääntänyt Siegfried Mortkowitz; Vitalis, 2017), jota olen juuri aloittanut lueskelemaan.
Ihana paikka Prahassa oli Letná Puutarhat (Letná Gardens). Siellä oli näköalatasanne, jolla oli puitten katveissa pitkiä pöytiä ja penkkejä. Istuimme siellä ensimmäisenä iltana Rikeyn kanssa nauttimassa viiniä ja ihailemassa maisemaa Vltava-joelle. Tuntui ihanalta olla matkalla ja nähdä Prahan rakennuksia ja kattoja päivän kallistuessa iltaan. Vaikka sää olikin hieman sateinen, onnistuimme nauttimaan viinimme ulkona ilman sadetta aikana, jolloin puutarhassa oli melko hiljaista ja vähän kävijöitä ja tuntui rauhoittavalta istua siinä viinilasi kädessä suurten puitten katveessa (ks. artikkelikuva yllä).
Inspiraatiota taiteesta: Mietteitä katsellessa Anna Retulaisen näyttelyä Sara Hildénin taidemuseossa
Matkan jälkeen ei ole syntynyt mitään kovin luovaa. Sain kuitenkin mielestäni hyvän ja kenties toteuttamiskelpoisen ajatuksen, kun vierailin Tampereella Sara Hildénin Taidemuseossa tämän viikon tiistaina. Siellä oli näytteillä Anna Retulaisen taidetta näyttelyssä “Hiljaisuus”. Tuntui hyvältä kuljeskella rauhassa ihailemassa taidetta kauniissa ja avarassa museorakennuksessa. Suurikokoisissa teoksissa näkyi asetelmia, kauniita kukkia ja puita muiden aiheiden ohella. Jossain näyttelyn tekstissä sanottiin jotakin sen tyylistä, että “teokset asettuvat vuoropuheluun muistojen kanssa” tai ainakin ymmärsin sen niin. (Tarkistin juuri näyttelyn esittelytekstistä, että ainakin siinä luki oikeasti näin: “Näyttelyssä uudet teokset asettuvat vuoropuheluun taiteilijan aiemman tuotannon kanssa.”) Tultuani näyttelyssä pöydän luo, jolla oli esillä lehtileikkeitä taiteilijasta ja hänen näyttelyistään ja näyttelykatalogeja, istuuduin selailemaan niitä. Yht’äkkiä tunsin halua kirjoittaa jotakin muistikirjaani. Mielessäni oli selkeästi näyttelyä katsellessani hahmottunut ajatus, että haluaisin ruveta kirjoittamaan ja kokoamaan eräänlaisia “fragmentteja” ajastani Intiassa: kirjaamaan muistoja kuten ne pulpahtavat mieleeni, etsimään lisää vanhoja runoja laatikoistani (jossain muistikirjassa pitäisi myös olla englanninkielisiä tekstejä, mutta en yhtään muista, kuinka monia), ehkä yrittämään löytää jostain kirjastosta opiskelijalehdessä ilmestynyttä Intiasta lähettämääni kirjettä tai muita mahdollisia vanhoja tai uusia Intiaan liittyviä tekstipätkiä. Pohdin, että “fragmentaarinen” muoto voisi olla hyvä idea, sillä muistot eivät ole usein tarkkoja ja järjestelmällisiä enkä välttämättä muista edes tapahtumavuotta aina, koska Intiassa asuessani en tehnyt kovinkaan paljon muistiinpanoja kokemuksistani siellä vaan kirjoitin pikemminkin runoja tai käänsin tekstejä tiibetin kielestä. Taiteellinen muoto teokselle antaisi vapauksia ja fragmentaarisuuden ansiosta voisin antaa vaan muistojen “pulputa” esiin ja jos jotain tarpeeksi kiinnostavan tuntuista jaettavaksi ilmestyisi, fragmentaarisuus sallisi sekä lyhyempiä että pitempiä tekstejä sekä runoja välille.
Aika näyttää tuleeko tästä jotain. Aloitin jo muistojen kirjaamiseen muistivihkooni, mutta en todellakaan itsekään tiedä tuleeko mieleeni todella tarpeeksi muistoja mahdollista teosta varten vai jääkö tämä projekti kuitenkin pelkäksi kirjoitus- ja muisteluharjoitukseksi. Sinänsä muistot oleskelustani Intiassa 1990-luvulla ja 2000-luvun alkuvuosina saattavat olla ihan kiinnostavaakin luettavaa, sillä elämä tuolloin vuosikymmeniä sitten pienessä vuoristokaupungissa Intiassa oli arjeltaan aika poikkeavaa elämästä Suomessa sekä myös varmaan siitä, millaista se nykyään on samassa paikassa. Ainakin kommunikaatio on muuttunut hurjasti. Saatan nykyään katsella ystävieni päivityksiä ja videoklippejä Intiasta Facebookista heti kun he ne julkaisevat, mutta vielä 1990-luvulla kommunikaatio tapahtui kirjeitse, jotka joskus vielä hävisivät. Muistan, että jos minulle haluttiin lähettää kirje, joka varmasti tavoittaisi minut, saatettiin sellainen kirje jopa lähettää kirjattuna.
Kuljeskelu Anna Retulaisen upeassa näyttelyssä sai minussa ilmeisesti aikaan sellaisen reaktion, että sana “vuoropuhelu” ja muistot jotenkin aktivoivat minussa jotain. Ehkä tavallaan asetuin jonkinlaiseen vuoropuheluun näyttelyn teosten kanssa, mutta kun katsoja olin minä, teokset aktivoivatkin joitain omia muistojani. Katsoin näyttelyssä esillä olleen videoteoksen, jossa taitelija myös puhui jotakin vuoropuhelusta ja siitä, miten teokset voivat asettua vuoropuheluun myös katsojien muistojen kanssa (voi olla, että en muista käytettyä ajatuksen ilmaisutapaa, mutta jotain tällaista ainakin tulin tulkinneeksi merkitykseksi ja se teki vaikutuksen minuun). Ajattelin, että kuinka osuva tällainen ajatus näyttelyssä tapahtuvista erilaisista vuoropuheluista onkaan.
Unohtumaton konserttielämys Tampereella
Niin, pääsyy miksi kävimme Tampereella oli Queenin + Adam Lambertin konsertti 25.7.2022. Olin jo aiemmin ostanut liput Hartwall Arenalle (silloin kun sen nimi oli vielä Hartwall Arena), mutta konsertti oli muistaakseni kertaalleen siirretty koronatilanteen takia ja sitten vielä tänä keväänä sen paikka vaihtui Helsingistä Tampereen Nokia Arenalle. Konsertti oli mielestäni käsittämättömän upea ja koskettava sekä musiikillisesti että myös lavashownsa puolesta. Tunsin itseni onnelliseksi ja etuoikeutetuksi, että olin päässyt kuuntelemaan tätä konserttia, joka oli myös Queenin + Adam Lambertin Rhapsody Tourin päätöskonsertti. Jostakin syystä katsellessani konsertin lavaa koristanutta valtavaa kruunua tai tiaraa ja kuunnellessani esityksiä ajatukseni johtuivat siihen, kuinka tärkeää onkaan olla rohkeasti oma itsensä eikä yrittää elää elämäänsä toisten odotusten mukaisesti.
