Kesälomalla Utössä

Teimme elokuussa lyhyen matkan Utöhön. Reitti ei ollut mitenkään maailman helpoin, joten jännitin menomatkalla onnistuvatko kaikki liikennevälineitten vaihdot aikataulussa ja ehdimmekö Utön yhteysalukseen. Olin valmistautunut huolella tutkimalla aikatauluja, olemalla yhteydessä sekä liikennöijiin että paikallistuntemusta omaaviin ihmisiin Utössä sekä pakkaamalla mukaan matkalaukkuun liinavaatteet, pikakahvia, nuudeleita, kasvisliemijauhetta sekä suolaa ja sokeria Minigrip-pusseihin.

Kohti Utötä

Lähdimme aamulla aikaisin Helsingistä junalla Turkuun. Rautatieasemalta piti kävellä jonkin matkaa linja-autoasemalle. Saaristobussi löytyi ongelmitta. Linja-autonkuljettaja selitti minulle huolella, miten tietää miten jäädä pois bussista oikeassa kohtaa, mutta pyysin häntä silti pysähtymään erikseen Pärnäisissä ja muistutin häntä vielä tästä matkan aikana. Matkalla kohti Pärnäista linja-auto meni kerran keltaiseen lauttaan, joka liikkui veden yli saarelle, käsittääkseni Nauvoon. Jäimme pois bussista Pärnäisten satamassa, mistä bussi näkyi taas jatkavan lautan kyydissä kohti seuraavaa etappiaan. Meillä oli pari tuntia ylimääräistä aikaa ennen Baldurin lähtöä ja menimme syömään Loma-Nauvon Spinkkilä nimiseen ravintolaan ihan sataman vieressä. Sieltä löytyi ruokaa myös kasvissyöjille ja sain syödäkseni herkullista vegaaniversiota kasvispyttipannusta.

Menimme sisään yhteysalukseen M/S Balduriin hyvissä ajoin ennen sen lähtöä. Mitään lippuja tai ennakkovarausta ei laivamatkalle tarvittu, vaan se oli täysin ilmaista matkustajille. Matkalaukut laitettiin laivan sisääntulokerroksessa hyllykköön, jossa luki määränpään nimi, tässä tapauksessa Utö. Suunnistimme ylimmälle aurinkokannelle ja varasimme itsellemme paikat pöydän ääressä melko keskellä kantta. Sää oli lämmin ja aurinkoinen ja kannella matkustaessa ei ainakaan tullut kylmä. Yritin suojakertoimellisen päivävoiteen lisäksi suojella kasvojani auringonpaahteelta sekä ohuella huivilla että hatulla.

M/S Baldur lähestymässä Utön laituria, 2022 (Kuva: RJV)

Näköalat merelle olivat upeat. Saatoin seurata, miten saavuimme reitin varrella oleviin saariin ja kuinka luonto muuttui yhä karummaksi sitä mukaa kun etenimme ulommas merelle kohti Utötä, mikä oli Baldurin reitin päätesatama. Reitti oli seuraavanlainen: Nötö, Aspö, Jurmo ja Utö. Katsellessani saaria, ajattelin, että olisi kiva jos olisi voinut vierailla jonkin aikaa niillä kaikilla. Erityisesti Jurmon maisemat näyttivät kiehtovilta, ikään kuin jostain toisesta maailmasta pitkine rantoineen. Lauttamatka oli mukava ja laiva ei hyvän sään takia keinunut paljon. Aluksen pohjakerroksessa oli ravintola, jossa oli tarjolla buffetia ja pientä purtavaa matkustajille. Vegaanisena ruokana oli falafelpihvit ja laivan jäätelöaltaasta löytyi myös uutta vegaanista suklaa-mantelijäätelöä. Laivamatka Utöhön Pärnäisten satamasta kesti reippaat 5 tuntia.

Tutustumista saareen ja Utön majakkaan

Maisema Utössä, 2022 (Kuva: RJV)

Majapaikkanamme Utössä toimi Kerho. Olimme vuokranneet sieltä huoneiston Hannas Horisont nimiseltä majoitus- ja muita palveluja tarjoavalta yritykseltä. Majapaikan nimi selittyi sillä, että talo oli välillä toiminut upseerikerhona. Ennen matkaa olin hieman miettinyt millaista mahtaa olla vanhalla upseerikerholla, mutta Kerho oli punainen kaunis talo, josta oli näkymät merelle ja majakalle.

Utössä kaikkein vaikuttavinta on luonto. Meren keskellä oleva saari, joka on sen verran pieni, ettei kestä kauan tutustua siihen kävellen. Utössä ei kuulemma muutoin käytetä autoja, paitsi silloin kun jokin perhe muuttaa saarelle tai pois. Autolla voi tuoda muuttokuorman. Ensimmäisenä aamunamme teimme kävelyn siihen osaan saarta, jossa on rukoushuone ja hautausmaa. Seurasimme pientä polkua ohi hautuumaan maisemaan, jossa kasvoi matalia katajia ja paljon kanervamättäitä. Ihailimme merta ja kasvullisuuden muodostamia väriläiskiä. Pian kuitenkin sää muuttui, ja kastuimme märiksi. Tuulen takia sateenvarjosta ei oikein ollut kummempaa hyötyä.

Tuona sateisena päivänä kävimme majakkakierroksella. Hannas Horisontin omistaja Hanna Kovanen näytti meille Utön majakkaa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun pääsin näkemään majakan sisältä. Oppaamme tiesi todella paljon saaren ja majakan historiasta ja kertoi meille myös alueella tapahtuneista haaksirikoista. Kiipesimme ylös majakan portaita ja saavuimme ensin pimeähköön saliin. Sieltä lankkuportaat johtivat vielä ylöspäin majakassa melko korkealla olevaan kappeliin. Minulle oli todella yllätys, että majakassa oli hieno kappeli, jossa oli kuulemma kesälläkin vihitty pari avioliittoon. Aivan kaikkein ylimmälle tasolle, jossa on majakanvartijan huone ja valokenno emme päässeet. Sinne pääsee kuulemma vain jonakin erityisenä aikana vuodesta. Olin ihan tyytyväinen siihen, ettemme päässeet korkeammalle, sillä minusta jo lankkuportaiden kiipeäminen ja sitä seuraava alaspäin laskeutuminen tuntuivat tarpeeksi vaativalta hommalta.

Utön majakka, 2022 (Kuva: RJV)

Majakkakierroksen jälkeen kävimme myös sen lähellä sijaitsevassa vanhassa majakanvartijan talossa. Käsitin, että se oli viimeistä kertaa auki tänä sesonkina. Siellä on Utön kotiseutumuseo. Näyttelyssä oli tietoa ja esineistöä liittyen mm. luotsitoimintaan ja haaksirikkoihin.

Illalla katselin majakkaa ikkunastani ja seuraavana aamuna kirjoitin muistikirjaani näin:

Ikkunastamme näkyy majakka. Katsoimme kun sen valo syttyy pimeällä. Hämärässä näkyi vain punainen valopiste. Kun ilta tummui yöksi, raotin verhoa. Saatoin nähdä kirkkaan majakan valon ja keltaiset ilmaa halkovat, ikään kuin risteilevät (mutta ei toistensa kanssa) valokiilat. Nyt on pilviseltä näyttävä päivä. En tiedä tuleeko sadetta. (Utössä 6.8.2022)

Kierroksen jälkeen majakka valoineen rupesi hahmottumaan minulle jonkinlaisena turvan symbolina. Se näyttää suuntaa ja kertoo sijainnin merellä purjehtiville. Hannas Horisontista ostin lahjaksi pienen majakkariipuksen, jonka on tehnyt paikallinen taiteilija ja veneinsinööri.

Rantakallioilla

Viikonloppuna teimme kävelyn niemelle, jossa on kalliolla muistomerkki, jossa on risti ja tähti. Majakkakierroksella olimme saaneet tietää, että se on pystytetty muistoksi sen lähellä tapahtuneelle haaksirikolle. Osa tuossa aluksessa olleista pelastui mutta osa valitettavasti ei. Oppaamme kertoi, että pelastustoimet olivat vaikeita kovan merenkäynnin takia. Kävelimme rantakallioilla tuossa osassa saarta. Vaikka oli aurinkoista niemellä tuuli niin kovasti, että omaa ääntään oli vaikeaa kuulla. Kallioitten suojassa onneksi löytyi hieman suojaisempia paikkoja, josta käsin ihailin merta ja rantakallioita.

Sunnuntaina kävelimme eri puolilla saarta katsellen näkymiä merelle, taloja ja laitureita. Utössä on sekä kauniita punaisia puutaloja että aika kolkon näköisiä harmaita rivitaloja lähellä Baldurin laituria. Eniten minua kuitenkin kosketti se tunne, että tuntui kotoisalta istua meren lähellä kallioilla rauhassa auringossa. Tuli mieleen lapsuuden kesät Hangossa ja kuinka kesällä usein istuskelin siellä rantakallioilla. Utössä tuo tunne merenläheisyydestä on kuitenkin voimakkaampi kuin Hangossa, sillä merta on joka puolella ja horisontti näyttää pyöreältä kiekolta. Matka Utöhön on niin pitkä ja yhteysalus kulkee sen verran harvoin, että ainakin minulle tuli tunne etääntymisestä ja irtautumisesta. Näin Utössä unen, jossa sanoin irtisanoutuvani työstäni. Uni kuitenkin keskeytyi ovelta kuuluneeseen ääneen, joten en tiedä, miten tilanne olisi saattanut kehittyä.

Kirjoittelin Utöllä kaikenlaista muistivihkooni. Enemmänkin luonnoksia, joita ehkä pitäisi yrittää työstää eteenpäin. Tässä kuitenkin yksi tuotos muistivihkostani:

Lähellä rantaa kivellä

Lähellä rantaa kivellä
keveässä tuulenvireessä
tutkin tätä paikkaa
tuntemuksiani

pieniä voimakasvartisia kukkia
kuivuudessa käpertyneet vaaleanvihreät lehdet
kukinnot keltaisia palloja
mitä korkeampia ja upeampia
sitä enemmän ne heiluvat tuulessa

laineitten liplatusta
rytmi ei ole selkeä
välillä vain lähes korviin kuulumatonta
pulputusta
sitten aaltojen murtumisen ääni
rantakivikossa

rentoutumismusiikkia

tuulen ääntä ja vastauksena
meren aaltojen pauhua
ja sitten taas keveätä kuplintaa

Täällä olen irti mantereesta
lauttamatka vei minut pois
erilleen huolistani
jokapäiväisestä painolastista
mieleen varastoidusta

pääsin karkuun
edes hetkeksi
tai pariksi päiväksi

Unessani näin liukuhihnan
keltaisen T-paidan irrallaan
yritin työntää sitä pakkaukseen
järjestellä muovipaketteja
ylöspäin kohoavalle hihnalle

en enää tiennyt mitä tehdä
kerroin irtisanoutuvani
ja olin menossa keskustelemaan asiasta
kun uni keskeytyi

Lomat kestävän vain muutamia päiviä
parhaimmillaan viikkoja

Miksi pitää pohtia sitä
miten saisi lomaa
omasta elämästään
voisi vain istua rantakivillä
ja kuunnella tuulen ja aaltojen musiikkia?

(7.8.2022 Utössä)

Kaipaan Utöhön jo ennen sieltä lähtöä

Meri kuin hopeinen peili, Utö 2022 (Kuva: RJV)

Vierailimme Utössä elokuun alussa ja silloin kuulemma kesäveneilysesonkikausi oli jo hiipumassa koulujen alkamisen myötä, vaikka matkailijoiden tulo saarelle jatkuukin pitkin syksyä. Ilmeisesti heinäkuussa saarella on paljon lomanviettäjiä, mahdollisesti jopa tungosta. Olin ihan iloinen, että ilmeisesti vierailumme ei ajoittunut ihan ruuhkaisimpaan aikaan, joten voimme rauhassa vaellella ihailemassa luontoa ja myöskään yhteysaluksessa ei ollut tungosta. Haluaisin nähdä Utön eri vuodenaikoina kuten keväällä ja myös talvella. Toukokuussa saarelle kuulemma tulee muuttolintuja ja silloin voisi olla hyvä aika suunnitella uutta vierailua. Utö on kuitenkin sen verran pieni, että käsitin, että olisi hyvä suunnitella mahdolliset vierailut siellä hyvissä ajoin etukäteen. Vaikka saarella onkin muutamia eri majoitusmahdollisuuksia (ainakin hotelli, hostelli ja Kerho), niihin ilmeisesti tehdään varauksia jo todella paljon ennen vierailujen ajankohtia. Meille kävi tuuri, kun sain varattua meille majapaikan noin kaksi viikkoa ennen matkaa.

Utö on siinä mielessä matkailijaystävällinen, että siellä on melko hyvin varusteltu kauppa, Utö Handel. On siis mahdollista kokata itse ruokansa, jos on saanut varattua majoituksen, josta löytyy myös keittiö. Joitain kasvissyöjänä kaipaamiani tuotteita (kuten esim. tofua ja soijajugurtteja) en kaupasta siellä käydessäni löytänyt, mutta kaupan myyjä kertoi ystävällisesti, että niitä voisi olla mahdollista tilata sinne, jos ottaa yhteyttä etukäteen. Paljon muita kauppoja saarella en nähnyt. Vierailimme käsityöläisten pitämässä kaupassa, jossa myytiin hattuja, rukousnauhoja, saippuoita ja paljon muutakin. Eräästä rantavajasta saattoi itsepalveluperiaatteella ostaa saaristolaisleipää ja sämpylöitä. Myyjää ei näkynyt paikalla vaan leivät sai vain ottaa mukaansa ja maksaa Mobile Payllä kirjaten maksun vajassa olleeseen vihkoon. Hannas Horisontilla oli pieni kahvila, jossa oli myös myynnissä kaikenlaista: koruja, T-paitoja, kasseja ja kirjoja.

Saimme Utössä lahjaksi kirjan siellä asuvalta kirjailijalta, pikkuserkultani Markku Karpiolta. Kirjan otsikko on Mun isäni on avaruusmies (Tammi, 2012). Hän kertoi, kuinka kirja on saanut inspiraatiota Utöstä, vaikka siinä kuvattua saarta kutsutaankin Fyröksi. Sain juuri luettua tämän teoksen. Vierailtuani Utössä tuli sitä lukiessani todellakin elävästi mieleen tuo saari ja myös lauttamatka sinne. Vaikka kirja on käsittääkseni nuortenromaani, niin mielestäni se oli todella antoisaa luettavaa myös aikuiselle. Teoksessa käsitellään syvällisesti läheisen menettämisen teemaa samalla kuvaten erään nuoren pojan elämää, joka on tullut vierailulle serkkunsa luo Fyröhön ja käy jonkun aikaa koulua siellä. Pohdin, että kirja voisi olla hyvää luettavaa myös henkilölle, joka vasta suunnittelee reissua Utöhön tai saaristoon. Luettuani tuon kirjan on jotenkin haikea olo ja mietin, milloin voisi taas päästä matkustamaan Utöhön?