Raapale ja kuva ufoaiheesta

Nyt marraskuussa suurin osa siitä ajasta, mitä olen onnistunut käyttämään kirjoittamiseen, on kulunut pienoisromaanin toisen version työstämiseen. Välillä on ollut työlästä saada kirjoitettua ja olen käyttänyt aika paljon Pomodoro-tekniikkaa saadakseni aikaan edes lyhyitä pätkiä, jotka ovat usein kyllä venyneet hieman pidemmiksi kirjoitusrupeamiksi. Laitan tänne blogiin tällä kertaa lyhyen jo aiemmin kirjoittamani tekstin.

Alakulttuuripäivänä tapahtumassa “Kellarista aurinkoon? – Tekstit ja underground” luin runojen jälkeen vielä yhden raapaleen. Kirjoitin sen myöhään illalla Karjalohjalla elokuussa 2023 luettuani juuri ennen Perttu Häkkisen ja Vesa Iitin kirjasta Valonkantajat: Välähdyksiä suomalaisesta salatieteestä (Helsinki: Like, 2015) lukua “’Me tulemme kaikkialta’ – Suomalaisen ufologian esoteerinen historia”. Raapale on selvästikin saanut vaikutteita suomalaisista ufokuvauksista tuossa kirjassa. Myöhemmin intouduin Työväenopiston metalligrafiikan kurssilla vielä tekemään aiheensa puolesta tekstiin liittyvän grafiikanteoksen “Ufo I”, josta lisään kuvitukseksi kuvan monivärisestä vedoksesta.

Saniaisenkeli

Olimme taivaltaneet läpi kanervikon ja varpujen pienellä metsäpolulla loppukesän metsässä. Edessämme häämötti korkeammalla oleva laakea kallioalue. Näimme siellä peuroja, jotka katselivat kaula ojossa ylöspäin. Mitä ne oikein katselivat? Taivas oli värjäytynyt punertavan, oranssin ja valkoisen raidalliseksi. Kallion toisella puolella kuusten latvojen päällä välkkyi valkoisia palloja. Yksi niistä laskeutui puiden edustalle ja liisi kallion uloimmalle kielekkeelle kaukana oikealla. Pallon sivussa oleva soikion muotoinen ovi avautui ja violettia suurta ameebaa muistuttava geelimäinen hahmo tuli näkyviin väristen kevyesti tuulenvireessä. Olento leijaili kohti jyrkänteen vierellä kasvavaa saniaispuskaa ja pian yksi kasveista oli imeytynyt sen sisään. Muututtuaan levämäisen vihreäksi, olento palasi palloon, joka kohosi taivaalle.

Riika J. Virtanen, Ufo I, 2023 (etsaus ja akvatinta)

Toukokuun lopun raapale

Aimmassa postauksessani “Lähijaksolla Jyväskylässä” kerroin, kuinka kirjoitimme proosakurssilla tuntiharjoituksena raapaleen. Nyt kokeilin kirjoittaa raapaleen kotona ja syntyi seuraavanlainen teksti:

Lahja äidille

Peuraperhe on saapunut lähelle metsälampea. Pikkupeurat kyselevät äitipeuralta:

– Saadaanko mennä leikkimään lammelle? Siellä kasvaa ihania lumpeenkukkia!

– Ei vielä, lapsukaiseni. Olette liian pieniä. Voitte mennä vasta sitten, kun olette ensin kasvaneet suuremmiksi.

Vaaleanpunainen pikkupeura kuiskuttaa violetille sisarelleen:

– Kun äiti menee syömään jäkälää ja kääntää päänsä poispäin, kadotkaamme nopeasti ja menkäämme leikkimään lammelle!

Lammella pikkupeuran tekee mieli poimia lähellä rantaa kasvava suuri, vaaleanpunainen lumme lahjaksi äitipeuralle. Se ojentaa pientä etusorkkaansa kohti lummetta. Voi ei! Pikkupeura putosi veteen! Isäpeura ilmestyy näkyviin kuusen takaa ja hyppää lampeen. Vedessä pikkupeura laittaa sorkkansa isäpeuran kaulan ympärille ja yhdessä ne uivat rantaan, jossa kasvaa ihmeellinen, keltainen kukka.