Osallistuin viime viikonloppuna Alakulttuuripäivään, joka oli lauantaina 3.9.2022. En ollut aiemmin tiennyt mistään kyseisenlaisesta päivästä, mutta katsellessani Helsingin Juhlaviikkojen sivuja, huomasin siellä myös kohdan, jossa oli tietoa ystäväfestivaalista, nimittäin Perttu Häkkisen säätiön järjestämästä Alakulttuuripäivästä. Päivän omilta sivuilta löytyi lisää tietoa, mitä säätiö pitää alakulttuurin kenttään kuuluvana, ohjeet miten järjestää tapahtuma ja mikä tärkeintä, tapahtuma-alusta, jossa voi ilmoittaa omasta tapahtumastaan.
Lukiessani Alakulttuuripäivän sivuja, koin jonkinlaisen Ahaa-elämyksen. En ehkä aiemmin ollut kovin tietoisesti ajatellut tai tarkemmin ymmärtänyt, mitä alakulttuurilla tai sillä, että jotain henkilöä saatetaan esim. kutsua “underground-runoilijaksi” oikein mahdetaan tarkoittaa, mutta lukiessani heidän kuvaustaan alakulttuurin piirteistä, tunsin, että omissa runo- ja taidepuuhissani on liittymäkohtia alakulttuuriin. Näitä ovat mm. omakustantaminen, johon taidetaan joskus liittää myös sana “omaehtoinen” kustantaminen. Tämä on mielestäni totta runoteokseni kohdalla: se on sen näköinen kuin toivoinkin ja valitsin itse runot siihen sekä päätin, miten haluan muokata niitä, jos koin sen jotenkin tarpeelliseksi. Toki sain apua muiltakin kuten J. K. Ihalaiselta teoksen taitossa ja painoon lähettämisessä. Kuvituksena käytin myös joitain itse tekemiäni grafiikan teoksia, jotka olin tehnyt Ateneumin aikuisten taidepajoissa.
Alakulttuuripäivän sivuilla oli mainittu myös se, että tekijät saattavat kokea itsensä ulkopuolisiksi. Jollain lailla koen tämän sopivan itseenikin. Paitsi runon kyhääjänä, olen kokenut itseni myös tieteentekijänä aika marginaaliseksi: oma erityisalani on tiibetiläinen kirjallisuus ja olen opettanut tiibetin kieltä tuntiopettajana aiemmin. Kurssit ovat aina olleet pieniä kooltaan. Vain joskus, kun osallistun seminaareihin ulkomailla, kokemus marginaalisuudesta häviää, kun tapaa muita tiibetiläisestä kulttuurista ja kirjallisuudesta kiinnostuneita tutkijoita.
Luettuani Alakulttuuripäivästä innostuin miltei hetimmiten pohtimaan oman tapahtuman järjestämistä. Minusta Alakulttuuripäivän ohjeissa oli kivaa erityisesti se, että ihmisiä rohkaistiin järjestämään itse oma tapahtumansa. Tyypillisestihän sitä kai järjestetään tapahtumia, joihin pyydetään joku toinen esiintymään tai sitten mennään itse esiintymään, kun saadaan kutsu. Alakulttuuripäivän aikana ei kuitenkaan tarvinnut jäädä odottamaan, että joku toinen lähettäisi kutsun esiintymään jossakin! Ryhtyessäni suunnittelemaan runohetkeä aikaa Alakulttuuripäivään oli jäljellä vain hieman yli viikko. Halusin järjestää runohetken ja lukea ja kertoa runoteoksestani Leijuva puu. Runohetken nimeksi tuli “Runohetki: leijuva puu ja sininen sydän”.
Tärkeää tapahtuman järjestämiselle on tietenkin löytää sille paikka, jonka täytyi olla sellainen, että sen voi merkitä näkyviin julkisesti Alakulttuuripäivän karttasovellukseen. Paikan löytäminen nopeasti oli yllättävän vaikeaa. Monissa paikoissa, jotka voi varata omaan käyttöönsä jotakin tilaisuutta varten, vaikutettiin edellytettävän, että jos järjestää yleisölle avoimen tilaisuuden, tulee olla yhteydessä ja sopia tilaisuuteen ja tilaan liittyvistä asioista jo viimeistään pari viikkoa etukäteen. Vasta keskiviikkona eli vain kolme päivää ennen runohetkeä paikka löytyi Lapinlahden Lähteeltä. Sain sieltä käyttööni Valo-tilan, joka sijaitsee Lapinlahden Lähteellä olevan vanhan sairaalarakennuksen 2. kerroksessa. Tila oli mielestäni kaunis ja sopivan kokoinen ja siinä on myös pieni keittiö, joten päätin järjestää myös teetarjoilua tilaisuuden aikana.
Paljon tilaisuuden ja sen järjestelyiden onnistumiseen vaikutti ihana Karolina Lamroth, joka oli ystävällisesti suostunut juontamaan tapahtuman ja esitti minulle muutamia haastattelukysymyksiä. Oli myös todella hyvä, että sain apua häneltä tilan järjestämisessä kuntoon: osaa huonekaluista ei olisi edes pystynyt siirtelemään yksin naarmuttamatta lattiaa. Yleisöä paikalle saapui vain vähän: kolme ystävääni ilmestyivät onneksi paikalle kuuntelemaan runojani. Vaikka yleisöä oli vähän, oli tilaisuus mielestäni tunnelmallinen ja oli mukavaa, kun saattoi rennosti keskustella heidän kanssaan. Noin tunnin mittaisen runohetken jälkeen jäimme vielä joksikin aikaa tilaan nauttimaan teetä ja makeita herkkuja. Tunsin itseni kiitolliseksi yleisölle, että he olivat vaivautuneet paikalle Lapinlahden Lähteen vanhaan sairaalamiljööseen: juuri ennen tilaisuuden alkua olin jo ehtinyt ajatella, että ehkä ketään ei tulekaan ja joutuisimme vain kääntämään huonekalut takaisin lähtöasentoon.
Tilaisuuden järjestämiseen kuuluu olennaisesti siitä tiedottaminen. Olin kyllä tiedottanut tapahtumasta mielestäni aika kiitettävästi, mutta se tapahtui melko myöhään, vasta pari päivää ennen sitä, koska en ollut varma runohetken toteutumisesta ennen kuin tila sille oli järjestynyt. Tästä varmaan osittain johtui, että monet, joille jaoin tai lähetin tiedon tapahtumasta vastasivat, että eivät pääsisi paikalle. Jos tulevaisuudessa järjestän uudelleen jotain runotapahtumaa, niin olennaista on olla liikkeellä jo tarpeeksi varhain, että mainostamisenkin voi aloittaa jo ainakin pari kolme viikkoa etukäteen. Nykyään oman tapahtuman mainostaminen on helpompaa kuin ennen. Kuka vain voi luoda Facebook-tapahtuman ja jakaa sitä. Alakulttuuripäivänä tapahtumajärjestäjät saattavat kertoa siitä Alakulttuuripäivän sivuilla rekisteröitymällä heidän sovelluksensa käyttäjäksi.
Ennen tapahtumaa harjoittelin lausumaan runoja, jotka olin valinnut esitettäväksi. Koska aikaa oli vähän, valitsin suurimmilta osin runoja, jotka olen jo aiemmin esittänyt jossain toisessa paikassa. Yritin myös valita muutaman sellaisen runon, joissa on jotenkin mielenterveysteemaan liittyviä elementtejä, koska runohetken oli määrä olla vanhassa mielisairaalarakennuksessa. Näitä ovat “Leijuva puu” ja “Laukku”. Tuntui inspiroivalta esiintyä Lapinlahden Lähteellä ja esiintymisjännityksestä, josta olen aiemmin kärsinyt, ei ollut tietoakaan.
Minusta oli ihanaa, että tapahtuma toteutui, vaikkakin pienenä. Ainakin yritin kertoa runoistani ja tiedottaa kirjastani. Omakustanteestahan ei aika todennäköisesti kukaan muu tiedota, kuin sen tekijä itse. Kokemuksen pohjalta rupesin pohtimaan voisiko olla mahdollista seuraavana vuonna yrittää järjestää ehkä hieman suurempi runotilaisuus, johon voisi yrittää pyytää mukaan muutamia muitakin kirjoittajia, jotka jollakin tapaa tuntevat yhteyttä “underground-runouteen”.
Linkki Alakulttuuripäivän sivulle “Mikä ihmeen Alakulttuuripäivä?”:
https://www.alakulttuuripaiva.fi/wtf-on-alakulttuuripaiva/
(Vierailtu 12.9.2022)
