Syyspäiväntasauksen päivänä 23.9. teimme luontoretken Nuuksioon. Tämä päivä valikoitui sen takia, koska illemmalla oli luvassa ohjelmaa kodassa Haltian edustalla. Halusin yhdistää siihen luonnossa kävelyä päivällä niin, että reitti päättyisi Luontokeskus Haltian alueelle. Nuuksioon.fi-palvelussa netissä voi katsella erilaisia vaellusreittejä Nuuksiossa. Sieltä löytyi reitti “Punarinnankierros ja paluu Haltiaan”, jonka pituudeksi oli mainittu 7 km ja kestoksi 3 tuntia. Se tuntui juuri sopivalta meille. Reittikuvaukset palvelussa olivat todella hyviä mielestäni, sillä niihin oli merkitty myös julkisen liikenteen pysäkki, jolta saattoi parhaiten löytää reitille jos ei ollut omaa autoa käytettävissä. Printtasin itselleni mukaan valitsemani reitin ohjeet ja karttakuvan, joka antoi yleiskuvan siitä, miten reitti kulki luonnossa. Mukaan otin myös aiemmin hankkimani Nuuksion ja Luukin kartan.
Saavuimme junalla Espoon keskukseen ja aivan sen vieressä oli bussilaituri, josta lähti melkein heti saavuttuamme bussi 245A kohti Nuuksiota päätepysäkkinä “Kattila”. Jäimme pois “Haukkalammentie” nimisellä pysäkillä. Sieltä oli jonkin verran kävelymatkaa Haukkalammelle, mutta perille oli melko helppo löytää. Tullessamme suuren parkkipaikan kohdalle, mietimme hieman pitäisikö jatkaa Haukkalammentietä eteenpäin, mutta sitten menimme tutkimaan parkkipaikan kulmausta, jossa oli opastaulu ja näimme sen vieressä polun, joka johti Haukkalammelle.
Haukkalammella oli rakennuksia, joissa oli ilmeisesti erilaisia palveluita retkeilijöille. Yhden rakennuksen seinässä oli vesipiste. Kahvila oli kuitenkin kiinni paikalla vieraillessamme. Onneksi olimme ostaneet evästä mukaan vaihtaessamme junaa Pasilan asemalla. Haukkalampi oli kuvankaunis lampi, jota saattoi ihailla sekä sillalta että hyvin kiikkerältä laiturilta. Sää suosi meitä ja istuimme nauttimassa eväitä puisen pöydän äärellä lammen rannalla. Katselimme samalla kun eräs seurue lähti melomaan lammelle oppaan johdolla.
Punarinnankierros oli helppo löytää. Puihin oli laitettu punaisia salmiakin muotoisia merkkejä. Reitti kulki Haukkalammelta Mustalammelle ja sieltä Valklammen ohi. Hieman Valklammen jälkeen huomasimme yhdysreitin Haltiaan, joka oli merkitty oransseilla merkeillä, joissa oli musta poikkiviiva. Reittikuvauksessa tämä valitsemamme reitti oli merkitty “vaativaksi”. Punarinnankierrosta pitkin kulkeva reittiosuus ei ollut mitenkään vaativa mielestäni, mutta yhdysreitti olikin jo huomattavasti enemmän kuntoa vaativa. Tosin olimme onnekkaita siinä mielessä, että pääsimme laskeutumaan reitillä olevia pitkiä portaikkoja sen sijaan, että toiseen suuntaan kulkiessa portaita pitkin olisi pitänyt nousta ylöspäin. Yhdysreitillä oli kohtia, joiden kohdalla useampi tie risteytyi, mutta hieman etsittyämme ja katseltuamme, oli mahdollista löytää yhdysreitin merkit, joten emme varsinaisesti eksyneet kertaakaan. Koko reitin kulkeminen bussipysäkiltä asti vei meiltä n. 4 – 5 tuntia, mutta emme suinkaan kävelleet kokoajan vaan istuimme välillä ihailemassa maisemia ja valokuvailimme aina välillä myös.
Vaelluksemme innoittamana kirjoitin seuraavanlaisen tekstin. En ole varma, olisiko sitä hyvä kutsua runoksi vai sanoitukseksi. Osallistun taas tänä syksynä Emmi Hakalan vetämään sanoituskurssiin etänä ja ensimmäisenä läksynämme oli kirjoittaa jotain tietyillä annetuilla tavumäärillä. Minä yritin kirjoittaa retkeilystämme ja tässä tulos:
Luontoretki
Lammen peilissä lumpeenlehtiä pumpulipilvet veden sineen heijastuu kaislojen vihreys mieltä piristää Haukkalammella stressi ja kiire katoaa
Punarinnankierrosta eteenpäin metsäpolulla kuljemme yhdessä näin maisema vaihtuu ja Mustalampi hurmaa laavasilmä taivasta kohti tuijottaa
Haltian kentällä kota harmaa nuotiotulessa lieskat villit hulmuaa väsymyksen liian tulelle annan jämähtäneisyydestä irti päästän näin!
Mustalampi, 2022 (Kuva: RJV)
Runo päättyy Haltian kentälle. Siellä oli tuona iltana Roy Rolamon järjestämä Syyspäiväntasauksen rumpupiiri. Minulla oli mukana rumputamburiinini sekä myös paperilappu, johon olin kirjoittanut asioita, joista halusin päästää irti, kuten oli Facebookissa julkaistussa tapahtuman kuvauksessa ohjeistettu. Kodassa paloi tuli ja kuuntelin shamaanirummutusta joskus välillä myös aikaansaaden jotain ääniä rumputamburiinillani. Rummutusten välissä eräs osallistujista lisäsi tuleen kuivattuja kehäkukkia ja selitti jotain suitsukemaisen tuoksun virkistävästä vaikutuksesta. Tuolloin tuntui, että oli oikea aika antaa tulelle oma lappuni. Siihen oli kirjattu mm. “liiallinen väsymys”, josta olen tuntenut kärsiväni jo pitkään. Heittäessäni lappusen nuotioon, se laskeutui hieman syrjään, mutta muuttui vähitellen tuhkaksi kuitenkin.
En tiedä, voiko ylläkuvatunlaisella paperilapun polttamisella sinänsä olla toivottua vaikutusta eli sitä, että alkaisin tuntemaan itseni energisemmäksi. Rummutuksen aikana pohdin syitä siihen, miksi olen tuntenut itseni niin väsyneeksi ja mitä voisin tehdä vähentääkseni ongelmaa ja kaikenlaista jumitusta. Lapun kirjoittaminen ja sen viskaaminen tuleen siten tavallaan auttoi minua selkeästi identifioimaan ongelmani ja pohtimaan mahdollisia ratkaisutapoja. Nyt juuri tänään kirjoittaessani tätä blogikirjoitusta minun täytyy myöntää, että olen kuitenkin tuntenut itseni sangen väsyneeksi viime päivinä. Olisi varmaan hyvä yrittää varata enemmän aikaa luonnossa liikkumiseen ja oleiluun vaikka ihan lähistöllä olevilla luonto- ja viheralueilla.
Puinen portaikko Haukkalampi – Haltia yhdysreitin varrella, 2022 (Kuva: RJV)
Teimme elokuussa lyhyen matkan Utöhön. Reitti ei ollut mitenkään maailman helpoin, joten jännitin menomatkalla onnistuvatko kaikki liikennevälineitten vaihdot aikataulussa ja ehdimmekö Utön yhteysalukseen. Olin valmistautunut huolella tutkimalla aikatauluja, olemalla yhteydessä sekä liikennöijiin että paikallistuntemusta omaaviin ihmisiin Utössä sekä pakkaamalla mukaan matkalaukkuun liinavaatteet, pikakahvia, nuudeleita, kasvisliemijauhetta sekä suolaa ja sokeria Minigrip-pusseihin.
Kohti Utötä
Lähdimme aamulla aikaisin Helsingistä junalla Turkuun. Rautatieasemalta piti kävellä jonkin matkaa linja-autoasemalle. Saaristobussi löytyi ongelmitta. Linja-autonkuljettaja selitti minulle huolella, miten tietää miten jäädä pois bussista oikeassa kohtaa, mutta pyysin häntä silti pysähtymään erikseen Pärnäisissä ja muistutin häntä vielä tästä matkan aikana. Matkalla kohti Pärnäista linja-auto meni kerran keltaiseen lauttaan, joka liikkui veden yli saarelle, käsittääkseni Nauvoon. Jäimme pois bussista Pärnäisten satamassa, mistä bussi näkyi taas jatkavan lautan kyydissä kohti seuraavaa etappiaan. Meillä oli pari tuntia ylimääräistä aikaa ennen Baldurin lähtöä ja menimme syömään Loma-Nauvon Spinkkilä nimiseen ravintolaan ihan sataman vieressä. Sieltä löytyi ruokaa myös kasvissyöjille ja sain syödäkseni herkullista vegaaniversiota kasvispyttipannusta.
Menimme sisään yhteysalukseen M/S Balduriin hyvissä ajoin ennen sen lähtöä. Mitään lippuja tai ennakkovarausta ei laivamatkalle tarvittu, vaan se oli täysin ilmaista matkustajille. Matkalaukut laitettiin laivan sisääntulokerroksessa hyllykköön, jossa luki määränpään nimi, tässä tapauksessa Utö. Suunnistimme ylimmälle aurinkokannelle ja varasimme itsellemme paikat pöydän ääressä melko keskellä kantta. Sää oli lämmin ja aurinkoinen ja kannella matkustaessa ei ainakaan tullut kylmä. Yritin suojakertoimellisen päivävoiteen lisäksi suojella kasvojani auringonpaahteelta sekä ohuella huivilla että hatulla.
M/S Baldur lähestymässä Utön laituria, 2022 (Kuva: RJV)
Näköalat merelle olivat upeat. Saatoin seurata, miten saavuimme reitin varrella oleviin saariin ja kuinka luonto muuttui yhä karummaksi sitä mukaa kun etenimme ulommas merelle kohti Utötä, mikä oli Baldurin reitin päätesatama. Reitti oli seuraavanlainen: Nötö, Aspö, Jurmo ja Utö. Katsellessani saaria, ajattelin, että olisi kiva jos olisi voinut vierailla jonkin aikaa niillä kaikilla. Erityisesti Jurmon maisemat näyttivät kiehtovilta, ikään kuin jostain toisesta maailmasta pitkine rantoineen. Lauttamatka oli mukava ja laiva ei hyvän sään takia keinunut paljon. Aluksen pohjakerroksessa oli ravintola, jossa oli tarjolla buffetia ja pientä purtavaa matkustajille. Vegaanisena ruokana oli falafelpihvit ja laivan jäätelöaltaasta löytyi myös uutta vegaanista suklaa-mantelijäätelöä. Laivamatka Utöhön Pärnäisten satamasta kesti reippaat 5 tuntia.
Tutustumista saareen ja Utön majakkaan
Maisema Utössä, 2022 (Kuva: RJV)
Majapaikkanamme Utössä toimi Kerho. Olimme vuokranneet sieltä huoneiston Hannas Horisont nimiseltä majoitus- ja muita palveluja tarjoavalta yritykseltä. Majapaikan nimi selittyi sillä, että talo oli välillä toiminut upseerikerhona. Ennen matkaa olin hieman miettinyt millaista mahtaa olla vanhalla upseerikerholla, mutta Kerho oli punainen kaunis talo, josta oli näkymät merelle ja majakalle.
Utössä kaikkein vaikuttavinta on luonto. Meren keskellä oleva saari, joka on sen verran pieni, ettei kestä kauan tutustua siihen kävellen. Utössä ei kuulemma muutoin käytetä autoja, paitsi silloin kun jokin perhe muuttaa saarelle tai pois. Autolla voi tuoda muuttokuorman. Ensimmäisenä aamunamme teimme kävelyn siihen osaan saarta, jossa on rukoushuone ja hautausmaa. Seurasimme pientä polkua ohi hautuumaan maisemaan, jossa kasvoi matalia katajia ja paljon kanervamättäitä. Ihailimme merta ja kasvullisuuden muodostamia väriläiskiä. Pian kuitenkin sää muuttui, ja kastuimme märiksi. Tuulen takia sateenvarjosta ei oikein ollut kummempaa hyötyä.
Tuona sateisena päivänä kävimme majakkakierroksella. Hannas Horisontin omistaja Hanna Kovanen näytti meille Utön majakkaa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun pääsin näkemään majakan sisältä. Oppaamme tiesi todella paljon saaren ja majakan historiasta ja kertoi meille myös alueella tapahtuneista haaksirikoista. Kiipesimme ylös majakan portaita ja saavuimme ensin pimeähköön saliin. Sieltä lankkuportaat johtivat vielä ylöspäin majakassa melko korkealla olevaan kappeliin. Minulle oli todella yllätys, että majakassa oli hieno kappeli, jossa oli kuulemma kesälläkin vihitty pari avioliittoon. Aivan kaikkein ylimmälle tasolle, jossa on majakanvartijan huone ja valokenno emme päässeet. Sinne pääsee kuulemma vain jonakin erityisenä aikana vuodesta. Olin ihan tyytyväinen siihen, ettemme päässeet korkeammalle, sillä minusta jo lankkuportaiden kiipeäminen ja sitä seuraava alaspäin laskeutuminen tuntuivat tarpeeksi vaativalta hommalta.
Utön majakka, 2022 (Kuva: RJV)
Majakkakierroksen jälkeen kävimme myös sen lähellä sijaitsevassa vanhassa majakanvartijan talossa. Käsitin, että se oli viimeistä kertaa auki tänä sesonkina. Siellä on Utön kotiseutumuseo. Näyttelyssä oli tietoa ja esineistöä liittyen mm. luotsitoimintaan ja haaksirikkoihin.
Illalla katselin majakkaa ikkunastani ja seuraavana aamuna kirjoitin muistikirjaani näin:
Ikkunastamme näkyy majakka. Katsoimme kun sen valo syttyy pimeällä. Hämärässä näkyi vain punainen valopiste. Kun ilta tummui yöksi, raotin verhoa. Saatoin nähdä kirkkaan majakan valon ja keltaiset ilmaa halkovat, ikään kuin risteilevät (mutta ei toistensa kanssa) valokiilat. Nyt on pilviseltä näyttävä päivä. En tiedä tuleeko sadetta. (Utössä 6.8.2022)
Kierroksen jälkeen majakka valoineen rupesi hahmottumaan minulle jonkinlaisena turvan symbolina. Se näyttää suuntaa ja kertoo sijainnin merellä purjehtiville. Hannas Horisontista ostin lahjaksi pienen majakkariipuksen, jonka on tehnyt paikallinen taiteilija ja veneinsinööri.
Rantakallioilla
Viikonloppuna teimme kävelyn niemelle, jossa on kalliolla muistomerkki, jossa on risti ja tähti. Majakkakierroksella olimme saaneet tietää, että se on pystytetty muistoksi sen lähellä tapahtuneelle haaksirikolle. Osa tuossa aluksessa olleista pelastui mutta osa valitettavasti ei. Oppaamme kertoi, että pelastustoimet olivat vaikeita kovan merenkäynnin takia. Kävelimme rantakallioilla tuossa osassa saarta. Vaikka oli aurinkoista niemellä tuuli niin kovasti, että omaa ääntään oli vaikeaa kuulla. Kallioitten suojassa onneksi löytyi hieman suojaisempia paikkoja, josta käsin ihailin merta ja rantakallioita.
Sunnuntaina kävelimme eri puolilla saarta katsellen näkymiä merelle, taloja ja laitureita. Utössä on sekä kauniita punaisia puutaloja että aika kolkon näköisiä harmaita rivitaloja lähellä Baldurin laituria. Eniten minua kuitenkin kosketti se tunne, että tuntui kotoisalta istua meren lähellä kallioilla rauhassa auringossa. Tuli mieleen lapsuuden kesät Hangossa ja kuinka kesällä usein istuskelin siellä rantakallioilla. Utössä tuo tunne merenläheisyydestä on kuitenkin voimakkaampi kuin Hangossa, sillä merta on joka puolella ja horisontti näyttää pyöreältä kiekolta. Matka Utöhön on niin pitkä ja yhteysalus kulkee sen verran harvoin, että ainakin minulle tuli tunne etääntymisestä ja irtautumisesta. Näin Utössä unen, jossa sanoin irtisanoutuvani työstäni. Uni kuitenkin keskeytyi ovelta kuuluneeseen ääneen, joten en tiedä, miten tilanne olisi saattanut kehittyä.
Kirjoittelin Utöllä kaikenlaista muistivihkooni. Enemmänkin luonnoksia, joita ehkä pitäisi yrittää työstää eteenpäin. Tässä kuitenkin yksi tuotos muistivihkostani:
Lähellä rantaa kivellä
Lähellä rantaa kivellä keveässä tuulenvireessä tutkin tätä paikkaa tuntemuksiani
pieniä voimakasvartisia kukkia kuivuudessa käpertyneet vaaleanvihreät lehdet kukinnot keltaisia palloja mitä korkeampia ja upeampia sitä enemmän ne heiluvat tuulessa
laineitten liplatusta rytmi ei ole selkeä välillä vain lähes korviin kuulumatonta pulputusta sitten aaltojen murtumisen ääni rantakivikossa
rentoutumismusiikkia
tuulen ääntä ja vastauksena meren aaltojen pauhua ja sitten taas keveätä kuplintaa
Täällä olen irti mantereesta lauttamatka vei minut pois erilleen huolistani jokapäiväisestä painolastista mieleen varastoidusta
pääsin karkuun edes hetkeksi tai pariksi päiväksi
Unessani näin liukuhihnan keltaisen T-paidan irrallaan yritin työntää sitä pakkaukseen järjestellä muovipaketteja ylöspäin kohoavalle hihnalle
en enää tiennyt mitä tehdä kerroin irtisanoutuvani ja olin menossa keskustelemaan asiasta kun uni keskeytyi
Lomat kestävän vain muutamia päiviä parhaimmillaan viikkoja
Miksi pitää pohtia sitä miten saisi lomaa omasta elämästään voisi vain istua rantakivillä ja kuunnella tuulen ja aaltojen musiikkia?
(7.8.2022 Utössä)
Kaipaan Utöhön jo ennen sieltä lähtöä
Meri kuin hopeinen peili, Utö 2022 (Kuva: RJV)
Vierailimme Utössä elokuun alussa ja silloin kuulemma kesäveneilysesonkikausi oli jo hiipumassa koulujen alkamisen myötä, vaikka matkailijoiden tulo saarelle jatkuukin pitkin syksyä. Ilmeisesti heinäkuussa saarella on paljon lomanviettäjiä, mahdollisesti jopa tungosta. Olin ihan iloinen, että ilmeisesti vierailumme ei ajoittunut ihan ruuhkaisimpaan aikaan, joten voimme rauhassa vaellella ihailemassa luontoa ja myöskään yhteysaluksessa ei ollut tungosta. Haluaisin nähdä Utön eri vuodenaikoina kuten keväällä ja myös talvella. Toukokuussa saarelle kuulemma tulee muuttolintuja ja silloin voisi olla hyvä aika suunnitella uutta vierailua. Utö on kuitenkin sen verran pieni, että käsitin, että olisi hyvä suunnitella mahdolliset vierailut siellä hyvissä ajoin etukäteen. Vaikka saarella onkin muutamia eri majoitusmahdollisuuksia (ainakin hotelli, hostelli ja Kerho), niihin ilmeisesti tehdään varauksia jo todella paljon ennen vierailujen ajankohtia. Meille kävi tuuri, kun sain varattua meille majapaikan noin kaksi viikkoa ennen matkaa.
Utö on siinä mielessä matkailijaystävällinen, että siellä on melko hyvin varusteltu kauppa, Utö Handel. On siis mahdollista kokata itse ruokansa, jos on saanut varattua majoituksen, josta löytyy myös keittiö. Joitain kasvissyöjänä kaipaamiani tuotteita (kuten esim. tofua ja soijajugurtteja) en kaupasta siellä käydessäni löytänyt, mutta kaupan myyjä kertoi ystävällisesti, että niitä voisi olla mahdollista tilata sinne, jos ottaa yhteyttä etukäteen. Paljon muita kauppoja saarella en nähnyt. Vierailimme käsityöläisten pitämässä kaupassa, jossa myytiin hattuja, rukousnauhoja, saippuoita ja paljon muutakin. Eräästä rantavajasta saattoi itsepalveluperiaatteella ostaa saaristolaisleipää ja sämpylöitä. Myyjää ei näkynyt paikalla vaan leivät sai vain ottaa mukaansa ja maksaa Mobile Payllä kirjaten maksun vajassa olleeseen vihkoon. Hannas Horisontilla oli pieni kahvila, jossa oli myös myynnissä kaikenlaista: koruja, T-paitoja, kasseja ja kirjoja.
Saimme Utössä lahjaksi kirjan siellä asuvalta kirjailijalta, pikkuserkultani Markku Karpiolta. Kirjan otsikko on Mun isäni on avaruusmies (Tammi, 2012). Hän kertoi, kuinka kirja on saanut inspiraatiota Utöstä, vaikka siinä kuvattua saarta kutsutaankin Fyröksi. Sain juuri luettua tämän teoksen. Vierailtuani Utössä tuli sitä lukiessani todellakin elävästi mieleen tuo saari ja myös lauttamatka sinne. Vaikka kirja on käsittääkseni nuortenromaani, niin mielestäni se oli todella antoisaa luettavaa myös aikuiselle. Teoksessa käsitellään syvällisesti läheisen menettämisen teemaa samalla kuvaten erään nuoren pojan elämää, joka on tullut vierailulle serkkunsa luo Fyröhön ja käy jonkun aikaa koulua siellä. Pohdin, että kirja voisi olla hyvää luettavaa myös henkilölle, joka vasta suunnittelee reissua Utöhön tai saaristoon. Luettuani tuon kirjan on jotenkin haikea olo ja mietin, milloin voisi taas päästä matkustamaan Utöhön?
Suunnittelin todella pitkään aloittavani pitämään blogia ennen kuin sain sen sitten perustettua tämän vuoden maaliskuussa. Minua jännitti blogin ja oman sivuston tekninen toteuttaminen ja uskaltauduin aloittamaan omien verkkosivujen käytännön toteuttamisen vasta saatuani digiopastusta Työväenopistossa kahteen otteeseen. Jo loppukesällä ja syksyllä 2021 yritin luonnostella jotakin blogia ajatellen. Syntyi kirjoitus minun yhdessä Rikeyn kanssa tekemästäni kesälomamatkasta Kilpisjärvelle – ensimmäisestä Lapin matkastamme. Ajattelin, että olisi kivaa jakaa muistoja tuosta matkasta blogissa ja päätin julkaista tämän hieman matkan jälkeen elokuussa 2021 kirjoittamani tekstin lähestulkoon siinä muodossa kuin se olikin, tosin jotain pientä olen korjaillut ja tehnyt pari lyhennystä. Vierailumme Kilpisjärvellä ajoittui elokuun 2021 puolivälin kieppeille.
Kittilän kautta Kilpisjärvelle
Olin pitkään ollut siinä luulossa, että matkustaakseen Lapissa olisi tärkeää osata ajaa autoa. Pari vuotta sitten tiedustelin eräältä tutultani mahdollisuudesta matkustaa Lappiin ilman autoa ja mikä olisi tällöin hyvä matkakohde. Tuttava suositteli Kilpisjärveä ja rupesin ottamaan selvää sinne matkustamisesta. Kilpisjärven matka toteutui kuitenkin vasta nyt elokuussa 2021. Punnitessa eri matkavaihtoehtoja pari kuukautta sitten, tuntui näin korona-aikana toteuttamiskelpoisimmalta yrittää toteuttaa matka johonkin kohteeseen kotimaan alueella, niin olisi epätodennäköisempää, että mitkään matkustusrajoitukset estäisivät tai hankaloittaisivat matkustamista. En ennen ole käynyt Lapissa, vaikka olenkin jo pariin otteeseen suunnitellut matkaa sinne, ja nyt oli selvästikin tullut aika matkustaa Lappiin!
Lensimme Kittilään Ivalon kautta. Koneemme saapui Kittilän kentälle illalla. Saimme ongelmitta taksin tolpalta lentokentällä, jossa niitä oli odottamassa. Matka Kittilän keskustassa sijaitsevaan hotelliimme, Hotel Kittilään, kesti ehkä vain noin kymmenisen minuuttia. Kittilässä vaikutti olevan hyvin hiljaista ja hotellin vastaanotto kiinni. Löysimme kuitenkin huoneeseemme etukäteen puhelimitse saamiemme ohjeiden avulla. Hotel Kittilän huone oli erittäin siisti ja mukava melko tilava huone, jonka yhdellä seinällä huomiotani kiinnitti kaunis suopursukuviointi. Ympärillämme tuntui hyvin hiljaiselta ja autiolta. Epäilimme hetken aikaa jopa, että olimmeko ainoita asiakkaita hotellissa. Tämä luulo osoittautui kuitenkin vääräksi aamiaisaikaan, jolloin sangen runsaasta aamiaistarjonnasta oli nauttimasta muitakin vieraita tilavassa huoneessa hotellin aulan vieressä.
Meillä oli aikaa Kittilässä koko aamupäivä, sillä bussimme kohti Kilpisjärveä oli määrä lähteä vasta reippaasti puolen päivän jälkeen. Kävimme ensin kaupassa läheisessä S-marketissa, koska halusin ostaa valmiiksi ruokia Kilpisjärvellä oleskelua ajatellen – olin tutkinut kartasta, että siellä lähimpään kauppaan olisi 5 kilometrin matka. Näimme matkallamme S-marketiin kyltin, jonka mukaan lähistöllä oli lintutorni. Päätimme suunnata sinne vietyämme ruokakassin hotelliin. Lintutorni oli vain parin minuutin kävelymatkan päässä pääväylästä. Sieltä aukeni näkymä järvelle, mutta ehkä juuri nyt ei ollut lintujen muuttoaika, sillä lintuja en havainnut mitenkään erityisen paljon. Lintutornin lähistöllä lenteli kuitenkin jonkin verran Lapin hyttysiä, joista olin kuullut paljon ja yrittänyt ottaa selvää hyttystilanteesta etukäteen. Päätin pukeutua hameen sijasta pitkiin housuihin tällä matkalla. Kuitenkin hämmästyksekseni mitään hyttysongelmaa ei sen jälkeen matkalla edes huomannut. Kilpisjärvellä en edes käytännössä tavannut noita siivekkäitä, joten huoleni hyttysistä ja matkaa varten hankkimani hatun päälle aseteltava hyttysverkko olivat aivan turhia ainakin tällä ensimmäisellä Lapin matkallani.
Saimme tuona aamuna Kittilästä vain nopean yleiskuvan. Siellä oli mielestäni suhteellisen paljon palveluita saman valtaväylän varrella kuten pizzeria, kahviloita, kauppoja ja pankki. Kaksi museota, jotka huomasimme, olivat joko tilapäisesti kiinni tai eivät olleet auenneet vielä melko varhain aamupäivällä. Ennen kuin nousimme Kilpisjärveä kohti menevään linja-autoon, kävimme lounaalla Cafe Jylhässä. Se osoittautui ihanaksi, rauhalliseksi pikku kahvilaksi, josta saimme täysin vegaanisen maittavan lounaan, tomaattista ratatouille keittoa, salaattia sekä jälkiruoaksi vegaanista jäätelöä.
Hotel Kittilä oli sijainniltaan mainio hotellivalinta siinä mielessä, että aivan sen edustalla oli bussipysäkki ja myös pieni katettu tila bussia odottaville. Bussi tuli hieman myöhässä – se oli tulossa Rovaniemeltä asti. Siinä oli paljon tilaa ja myös Kittilästä hankkimamme ruokaostokset mahtuivat hyvin mukaan. Matkustaminen oli yllättävän mukavaa. Kuljettaja kuulutti pääpysähdyspaikkoja mennen tullen ja matkustamisessa oli myös pieniä taukoja, jolloin saattoi poistua hetkeksi ulos bussista. Paluumatkalla ehdin jopa täydentää eväitämme ostoksilla pysähdyspaikalla olleessa kahvilakioskin tapaisessa myymälässä. Jo linja-autosta havaitsin pari kertaa poron tien vierustalla. Vaikka olin ollutkin hieman levoton pitkän bussimatkan suhteen, niin se osoittautui ihan hyväksi kokemukseksi ja oli kiinnostavaa katsella Lapin maisemia ikkunoista ja kuunnella kuulutuksia siitä, mihin milloinkin saavuimme. Kesken reittiä aika suuri osa matkustajista vaihtoi toiseen Hettaan menevään bussiin, ja vain muutamia ihmisiä matkusti kanssamme Kilpisjärvelle saakka.
Saavuimme Kilpisjärvelle iltapäivällä. Ajomatka sinne kesti n. 4,5 tuntia. Olin jo hyvissä ajoin etukäteen varannut mökkimajoituksen Kilpisjärven Retkeilykeskuksesta. Retkeilykeskus ympäristöineen näytti aivan samalta kuin kuvissa: mökkimme oli tunnelmallinen pieni punainen mökki, josta avautui mahtava maisema Kilpisjärvelle ja tuntureille sen rannoilla. Olimme todella tyytyväisiä majoitukseemme sekä siihen, että mökistä löytyi hyvin keittiötarvikkeita, liesi ja jääkaappi. Tämä on mielestäni erittäin tärkeää silloin, jos on kasvissyöjä tai jollain erityisruokavaliolla. Retkikeskuksen ravintolan listalla oli kyllä illallisaikaan 2 vegaaneille sopivaa annosta: vegaanihampurilainen punajuuripihvillä sekä pizza, johon sai valita aineksia sekä vegaanijuuston. Myös laktovegetaarista ruokavaliota noudattaville oli tarjolla joitain annoksia. Yritimme kerran käydä ravintolassa keittolounaan aikoihin, mutta jouduin palaamaan mökille tekemään keittoa pussikeitosta ja pastasta, sillä ravintolassa ei sinä päivänä ollut tarjolla kasvissyöjälle sopivaa keittoa tuohon aikaan ja salaattitarjontakaan ei näyttänyt kovin runsaalta vegaanille. Vaikka teimme suurilta osin itse aamiaiset mökissämme, viimeisenä päivänä ainesten vähettyä, kävimme aamiaisella Retkeilykeskuksessa. Aamiainen oli runsas ja vegaanikin saattoi löytää sieltä hyvin syötävää kuten maittavaa puolukkapuuron tapaista puuroa, cashewpähkinöitä, hilloja, vihanneksia, leipää, mehuja sekä kauramaitoa kahviin. Täytyy kyllä sanoa, että Retkeilykeskuksen henkilökunta oli todella ystävällistä, saimme heiltä neuvoja niin vaellusreittien suhteen kuin puusaunan lämpimänä pitämisessä, josta minulla ei ollut aikaisempaa kokemusta.
Olin alun perin ajatellut lomamme koostuvan lepäilystä sekä muutamasta retkestä. Etukäteen olin Retkeilykeskuksen sivuilta lukenut, että reitti Saanatunturille lähtee aivan sen vierestä sekä risteilystä Malla-laivalla Kolmen valtakunnan rajapyykille. Toteutimme nämä retket ja ne olivat upeita kokemuksia, tosin risteily osoittautui tavallaan yllättävän vaativaksi suoritukseksi, mistä lisää myöhemmin. Tämän lisäksi kävi kuitenkin pian selväksi, että matkailijoiden pääaktiviteetti Kilpisjärvellä näytti olevan vaeltaminen. Onneksi minulla oli mukavat lenkkitossut, jotka soveltuivat sangen hyvin sekä tuntureille kipuamiseen että kivisillä poluilla vaeltamiseen. Matkan aikana teimme pitkiä kävelyretkiä joka päivä. Kahtena päivistä retkiemme pituutta lisäsi se, että kävelimme edestakaisin paikkoihin, josta jokin polku jollekin luontokohteelle alkoi. Tämä ei kuitenkaan mielestäni ollut ongelmallista, koska sää suosi meitä, ja kävelymatkat eivät olleet kohtuuttoman pitkiä.
Saanatunturille
Ensimmäisenä aamunamme Kilpisjärvellä suuntasimme kohti Saanatunturia. Retkeilykeskus sijaitsee aivan sen juurella, mutta silti matkaa kertyi aika lailla. Koko retkemme Saanan huipulle ja takaisin kesti jotain viiden ja kuuden tunnin väliltä. Reitin voi hyväkuntoinen kulkea nopeamminkin, mutta me pysähtelimme aina välillä ihailemaan maisemia ja lepäilemään reitin varrella. Polku Retkeilykeskukselta ylös kohti tunturia oli kaunis mutta kivinen. Sen molemmin puolin kasvoi runsaasti tunturikoivuja ja polun varrella oli myös paljon mustikanvarpuja ja mustikoita. Olin jo hieman hengästynyt ylöspäin kulkemisesta, kun saavuimme Saanalle johtaville portaille. Olin jotenkin saanut väärän käsityksen, että portaat johtaisivat ylös asti tunturin huipulle, mutta itse asiassa ne päättyivät melko pian eräänlaiselle näköalapaikalle, jossa saattoi istuskella ja ihailla maisemia. Paluumatkalla alaspäin nautimme näköalapaikalla eväsvoileipämme uusista Retkeilykeskuksesta hankkimistamme eväsastioista.
Saanatunturilla, 2021 (Kuva: RJV)
Näköalapaikalta johti paaluin merkitty vaellusreitti tunturin huipulle. Polulla ylös kiivetessään täytyi keskittyä ja välillä sijoittaa askelensa huolella kivisellä reitillä. Paalut olivat sen verran harvassa, että välillä täytyi tähyillä missä seuraava mahtoi olla ja olimmeko varmasti oikealla reitillä. Reitillä pysymistä kuitenkin helpotti se, että Saanalle nousijoita oli sangen paljon ja kaikki samalla reitillä menossa joko ylöspäin tai alaspäin. Aika useilla vaeltajista oli koira mukana. Myös perheitä oli liikkeellä ja näimme sangen nuoria lapsia myös kiipeämässä vanhempiensa kanssa huipulle johtavaa tietä. Matkan huipulle ei pitänyt olla kovinkaan pitkä – vain muutamia kilometrejä – eteneminen kuitenkin sujui hitaasti ja välillä tuntui myös melko raskaalta nousta ylöspäin. Aina välillä luulin, että olisimme tulossa kohta huipulle, mutta kivuttuamme hieman ylöspäin paljastui, että matkaa oli kyllä vielä jäljellä. Tämä toistui useaan kertaan. Ylempänä melko korkealla tuntui helpommalta vaeltaa, koska tunturin laki vaikutti melko laakealta ja kenttämäiseltä. Huipulle, joka jäi mieleeni pienenä kumpareena, jonka keskelle oli pinottu kiviä kasaksi, ei ollut lopulta mitenkään vaikeaa nousta vaan aivan kunnollinen polku johti sinne saakka. Siellä oli pieni muodoltaan postilaatikkomainen laatikko, jonka kannen saattoi avata. Sieltä löytyi Saanatunturin vieraskirja – vihkoja johon vierailijat olivat kirjoittaneet nimeensä. Mekin lisäsimme omamme. Hetki tuntui juhlalliselta. Katselimme jonkin aikaa huipulla ympäriinsä. Näkymät olivat hienot niin kuin koko reitin varrelta – erityisesti ylhäältä tunturin rinteiltä ja laelta. Kiivetessämme Saanalle, lähes kaikki vastaantulijat tervehtivät meitä. Muutama henkilö pysähtyi myös juttelemaan hetkeksi kanssamme. Tein saman huomion myös muilla vaelluksillamme Kilpisjärvellä: vaeltajien keskuudessa vaikutti vallitsevan jonkinlainen positiivinen hyvän mielen kulttuuri tai ilmapiiri.
Saanalta laskeutuminen oli sinänsä kevyempää kuin ylös kapuaminen. Se osoittautui kuitenkin polville yllättävän rasittavaksi. Ilmeisesti jännitin jonkin verran laskeutumista ja laitoin jotenkin jaloillani vastaan etten liukuisi rinnettä alas tai horjahtaisi polulta. Illalla jalkani olivat niin särkevät, että jouduin ottamaan kipulääkettä. Illalla mökissämme kirjoitin muistivihkooni runon “Saanan siunaus“.
Risteily Kolmen valtakunnan rajapyykille
Maisema Kolmen valtakunnan rajapyykiltä, 2021 (Kuva: RJV)
Seuraavana aamuna jännitin, millainen sää mahtaisi olla. Oli lauantai ja kohtalaisen aurinkoista. Olimme päättäneet lähteä tänään risteilylle Malla-laivalla Kolmen valtakunnan rajapyykille ja jos olisi ollut kovin huono sää, tämä risteilysuunnitelma ei ehkä olisi ollut kovinkaan järkevä. Aamulla olimme hyvissä ajoin laiturilla lähellä mökkiämme, mutta sinne oli jo kerääntynyt melko paljon ihmisiä. Seisoskelimme heidän lähettyvillään ja mietimme, olimmeko tulleet liian myöhään. Laiva näytti pieneltä ja ihmisiä oli ehkä niin paljon, että voisi olla mahdollista, että kaikki eivät mahtuisi mukaan. Risteilylle lähdettiinkin sitten kahdella laivalla. Me matkustimme Maria-laivalla. Emme enää mahtuneet ylemmälle avokannelle, joten saimme katsella maisemia ikkunasta.
Matka laivalla toiselle puolen järveä Koltalahteen kesti noin puoli tuntia. Opas kertoi meille, miten löytää rajapyykille. Ihmiset lähtivät kovalla vauhdilla matkaan ja jäimme pahasti jälkeen. Ihmettelimme, miten heillä oli niin kiire ja miten he saattoivatkin olla niin nopeita. Välillä soitin oppaalle, laivassa maksuja vastaanottaneelle energisen oloiselle naiselle. Kysyin reitistä, kun emme olleet varmoja, kumpi polku kahdesta valita järven lähellä ja saimme kuulla, että molemmat yhtyvät samaksi poluksi aivan lähistöllä. Kolmen valtakunnan rajapyykille oli matkaa laivalta n. 2 kilometriä. Meiltä tuntui menevän kuitenkin runsaasti aikaa ehtiä rajapyykille, koska takaisinkin piti ehtiä ennen laivan lähtöä. Muistaakseni meille oli annettu aikaa n. 2 tuntia. Käynti rajapyykillä oli pikainen. Kävelin yli pienen työmaan tapaisen, mikä oli rajattu varoitusnauhoin. Näytti siltä, että se oli ainoa reitti rajapyykille. Sinne johti kapea laituri. Melko suuren veden ympäröimän rajapyykin pystyi kiertämään. Sieltä avautui huikeat maisemat kolmeen maahan, järvelle ja tuntureille. Osa ihmisistä ei palannut laivaan, vaan oli valinnut kävelevänsä sieltä melko pitkää reittiä pitkin takaisinpäin Mallan luonnonpuiston läpi. Tavallaan minua harmitti, etten ollut etukäteen valmistautunut sellaiseen päiväretkeen. Jalkani olivat kuitenkin vielä hieman arat eilisen kävelystä Saanatunturille. Hotkin osan eväistäni pikaisesti istuen kivellä lähellä viittaa, joka kertoi meidän olevan Mallan luonnonpuiston portilla. Sitten oli aika palata takaisin kohti laivarantaa. Varmaankin maisemat vaivaiskoivuineen olivat kauniita, mutta meillä oli kiire laivan lähtöpaikalle. Soitin jopa oppaalle, että odottaisivat hieman ja kerroin olevamme tulossa, mutta ehkä lievästi myöhässä. Matkan loppuosan lähes hölkkäsin tai laukkasin, koska laivan lähtöaika oli käsillä. Ehdimme sisälle laivaan ja pian sen jälkeen se lähti. Retki tuntui liian kiireiseltä. Energia meni ehtimiseen ja huolehtimiseen kuljimmeko tarpeeksi nopeasti. Suuri osa porukkaa oli ylivoimaisesti nopeampia meitä. Minulle on kuitenkin tärkeää voida ihailla rauhassa maisemia ja tallentaa niitä kuvaamalla tai vaikkapa kirjoittamalla jotakin. Olisi ollut luultavasti toimivampi ratkaisu meille jos olisimme jääneet joksikin aikaa Rajapyykin läheisyyteen ja Mallan luonnonpuiston sen puoleiseen osaan ja tulleet takaisin vaikkapa myöhemmällä iltapäivän laivalla.
Tsahkaljärvi ja Kilpisjärven kylä
Tsahkalputouksella, 2021 (Kuva: RJV)
Sunnuntaina kävimme Tsahkaljärven kautta Kilpisjärven kylällä. Kävelymatka muodostui melko pitkäksi. Mahtoikohan olla yhteensä jopa n. 17 kilometriä. Kauppa kylällä oli hyvin varustettu ja auki myös sunnuntaina. Ruokatarvikkeiden lisäksi siellä oli matkamuistoja, retkeilytarvikkeita ja kaikenlaista tavaraa. Kävimme syömässä Ravintola Kilpiksessä aivan kaupan vieressä. Vaikka listan vegaanivalikoima oli hieman laajempi sisältäen myös jonkinlaista käristystä, sitä ei kuitenkaan saanut sinä päivänä, ja taas söin vegaanihampurilaisen ja bataattiranskalaisia. Miksiköhän vaikuttaa, että vegaaneille on yleensä nykyään ravintoloissa usein tarjolla nimenomaan tuo vegaanihampurilainen, vaikka ravintola ei olisikaan mikään pikaruoka- tai hampurilaispaikka? Kylältä oli noin 5 kilometrin matka tietä pitkin takaisin Retkeilykeskukseen. Sekä matkalla putouksilta alas tienvarrella lähellä kylää, kylässä että tien varrella paluumatkalla näimme useita poroja. Kun paluumatkalla menimme tienpenkalle nauttimaan kaupasta ostamiamme juomia, tuntui jopa, että eräs poro tuijotti meitä tieltä käsin. Pelkäsin, että mitä jos se havittelee eväitämme? Minulla ei ollut tietoa, ovatko porot ystävällisiä ihmisille vai onko satunnaisen kulkijan hyvä pikemminkin pysytellä loitolla niistä? Ajattelin kysellä tästä Retkeilykeskuksesta, mutta oli aina niin paljon kyseltävää reiteistä, että asia unohtui.
Olin katsellut säätiedotuksia etukäteen ja arvellut, että ainakin matkan viimeisinä päivinä sää ei suosisi meitä. Toisin kuitenkin kävi. Vaikka olikin hieman pilvistä ja välillä lievästi harmaampaa kuin edeltävinä päivinä, säästyimme kuitenkin sateelta myös maanantaina. Suunnistimme tietä pitkin toiseen suuntaan tällä kertaa ja sen toiselle puolelle Mallan luonnonpuistoon. Portti puistoon oli ison parkkialueen laidalla. Siitä johti polku, joka johti Pikku-Mallalle tai sitten pidemmälle polulle kohti rajapyykkiä. Matka Pikku-Mallalle ei ollut kovin pitkä. Kiipeäminen tunturille ei ollut vaikeaa eikä tuntunut mitenkään rasittavalta. Matka sujui kevyesti. Vaikeimmat kapuamiset (ja laskeutumiset paluumatkalla) olivat pikemminkin reitin alkupuolella polulla, joka kohosi yhä ylemmäs koivikkoiselta ja metsäisemmältä alueelta kohti paljaampaa tunturialuetta. Tunturilla näimme taas poroja etäältä. Pikku-Mallan huipulla oli myös kivipino, johon lisäsin omani. Minun kiveni putosi jonkin kolon läpi syvemmälle kasan reunamille pois näkyvistäni. Retki Pikku-Mallalle oli rennompi ja rauhallisempi kuin edellisten päivien retket. Se tuntui juuri sopivan pituiselta. Pikku-Mallalle taisi olla noin 4 kilometrin matka. Paluumatka tapahtui takaisin samaa polkua pitkin. Pysähdyimme pikkulammelle (kartan mukaan nimeltään ilmeisesti “Mallalammit”) lähelle tunturia syömään eväitä. Kirjoitin siellä muistivihkooni luonnoksen runosta “Pieni lampi”.
Pikku-Mallan huipulla, 2021 (Kuva: RJV)
Paluumatkalla jäimme ihailemaan Siilaskoskea, jonka toki olimme nähneet jo menomatkalla. Istuin kalliolla tai kivellä lähellä siltaa ja koskea, ja kirjoitin muistivihkooni kosken nimeä otsikkonaan kantavan runon.
Illalla meillä oli ohjelmassa jotain jännittävää. Vaikka saunomisen pitäisi olla suomalaiselle arkipäiväistä ja rentouttavaa, minua jännitti, miten pärjäisimme puulämmitteisessä saunassa. Olin vuokrannut edellisenä päivänä käyttöömme tämän illan viimeisen saunavuoron, joka alkoi klo 21:30 rannan puusaunassa. En osaa lämmittää saunaa, ja kyselin asiasta jopa useamman kerran Retkeilykeskuksen vastaanotossa. Saimme kuitenkin ohjeistuksen, että voimme vain lisätä muutaman puun ja katsoa, että pesän luukku jää kiinni, kun poistumme. Pehmeän lämpimässä saunassa oli mukavaa saunoa ja tuntui piristävältä välillä käydä kastautumassa Kilpisjärveen. Ranta oli kivipohjaista ja vesi sen verran kylmää, että pelkkä kastautuminen riitti minulle oikein hyvin ja sen jälkeen tuntui ihanalta palata takaisin saunan lauteille lämpimään. Saunakokemus oli niin kiva, että kävisin taas joskus mielelläni saunomassa jossain puusaunassa, kunhan saisin ensin hieman enemmän ohjeistusta sellaisen käyttämiseen ja lämmittämiseen.
Paluumatkalla jäimme pois bussista Kittilän lentokentällä. Odotimme ovien aukeamista jonkin aikaa penkeillä aseman ulkopuolella syöden eväitämme. Kentän edustalla oli myös poro, jota valokuvasin melko kaukaa. Terminaali oli tilava ja rauhallinen. Ikäänkuin se olisi rakennettu paljon suuremmalle ihmisjoukolle kuin meitä oli kentällä. Lähellä porttia oli keinutuoleja.
Lapista jäi mieleeni luonto, vaeltaminen ja rauhan ja rentouden tunne luonnon keskellä. Jo Kittilässä ensimmäisenä iltana havaitsimme hiljaisuuden. Sama tunne hiljaisuudesta ja rauhasta vallitsi voimakkaana Mallan luonnonpuistossa: tuolla reitillä oli vähemmän kulkijoita kuin risteilyllä tai polulla Saanalle.
