Tulin eilen löytäneeksi erään kansion pohjalta A3-kokoisen paperin, johon olin näköjään viime tammikuun alussa piirtänyt pastelliväreillä joulutähden ja kirjoittanut käsin sen ympärille pienen runon. Jokin aika sitten taisin sanoa jollekulle, että minulla ei taida olla jouluaiheisia runoja, mutta ainakin yksi kuitenkin löytyi. Tässä tämä runo ja valokuva joulutähdestä, vaikka pastellivärit ovat näemmä hieman päässeet varisemaan. Rauhallista Joulua kaikille!
Joulutähti
Olen joulutähti saapunut tänne lämmöstä Teneriffan auringon
Hetken vain loistoni kestää turvassa lämpimässä säteilen iloa ja rakkautta
Ikkunan takana lumiset oksat tammikuun hyinen hengitys pimeän keskellä valon tuikku
Punaisten sydänlehtien häikäisevä kruunu joulun taika on hetken täällä ja pian käpertyvät lehteni putoillen yksitellen paljastaen runkoni
Tänään en sitä vielä tiedä olen tässä ja nyt kurottaudun kohti valoa ojentaudun kohti avaruutta, tähtiä
Syyspäiväntasauksen päivänä 23.9. teimme luontoretken Nuuksioon. Tämä päivä valikoitui sen takia, koska illemmalla oli luvassa ohjelmaa kodassa Haltian edustalla. Halusin yhdistää siihen luonnossa kävelyä päivällä niin, että reitti päättyisi Luontokeskus Haltian alueelle. Nuuksioon.fi-palvelussa netissä voi katsella erilaisia vaellusreittejä Nuuksiossa. Sieltä löytyi reitti “Punarinnankierros ja paluu Haltiaan”, jonka pituudeksi oli mainittu 7 km ja kestoksi 3 tuntia. Se tuntui juuri sopivalta meille. Reittikuvaukset palvelussa olivat todella hyviä mielestäni, sillä niihin oli merkitty myös julkisen liikenteen pysäkki, jolta saattoi parhaiten löytää reitille jos ei ollut omaa autoa käytettävissä. Printtasin itselleni mukaan valitsemani reitin ohjeet ja karttakuvan, joka antoi yleiskuvan siitä, miten reitti kulki luonnossa. Mukaan otin myös aiemmin hankkimani Nuuksion ja Luukin kartan.
Saavuimme junalla Espoon keskukseen ja aivan sen vieressä oli bussilaituri, josta lähti melkein heti saavuttuamme bussi 245A kohti Nuuksiota päätepysäkkinä “Kattila”. Jäimme pois “Haukkalammentie” nimisellä pysäkillä. Sieltä oli jonkin verran kävelymatkaa Haukkalammelle, mutta perille oli melko helppo löytää. Tullessamme suuren parkkipaikan kohdalle, mietimme hieman pitäisikö jatkaa Haukkalammentietä eteenpäin, mutta sitten menimme tutkimaan parkkipaikan kulmausta, jossa oli opastaulu ja näimme sen vieressä polun, joka johti Haukkalammelle.
Haukkalammella oli rakennuksia, joissa oli ilmeisesti erilaisia palveluita retkeilijöille. Yhden rakennuksen seinässä oli vesipiste. Kahvila oli kuitenkin kiinni paikalla vieraillessamme. Onneksi olimme ostaneet evästä mukaan vaihtaessamme junaa Pasilan asemalla. Haukkalampi oli kuvankaunis lampi, jota saattoi ihailla sekä sillalta että hyvin kiikkerältä laiturilta. Sää suosi meitä ja istuimme nauttimassa eväitä puisen pöydän äärellä lammen rannalla. Katselimme samalla kun eräs seurue lähti melomaan lammelle oppaan johdolla.
Punarinnankierros oli helppo löytää. Puihin oli laitettu punaisia salmiakin muotoisia merkkejä. Reitti kulki Haukkalammelta Mustalammelle ja sieltä Valklammen ohi. Hieman Valklammen jälkeen huomasimme yhdysreitin Haltiaan, joka oli merkitty oransseilla merkeillä, joissa oli musta poikkiviiva. Reittikuvauksessa tämä valitsemamme reitti oli merkitty “vaativaksi”. Punarinnankierrosta pitkin kulkeva reittiosuus ei ollut mitenkään vaativa mielestäni, mutta yhdysreitti olikin jo huomattavasti enemmän kuntoa vaativa. Tosin olimme onnekkaita siinä mielessä, että pääsimme laskeutumaan reitillä olevia pitkiä portaikkoja sen sijaan, että toiseen suuntaan kulkiessa portaita pitkin olisi pitänyt nousta ylöspäin. Yhdysreitillä oli kohtia, joiden kohdalla useampi tie risteytyi, mutta hieman etsittyämme ja katseltuamme, oli mahdollista löytää yhdysreitin merkit, joten emme varsinaisesti eksyneet kertaakaan. Koko reitin kulkeminen bussipysäkiltä asti vei meiltä n. 4 – 5 tuntia, mutta emme suinkaan kävelleet kokoajan vaan istuimme välillä ihailemassa maisemia ja valokuvailimme aina välillä myös.
Vaelluksemme innoittamana kirjoitin seuraavanlaisen tekstin. En ole varma, olisiko sitä hyvä kutsua runoksi vai sanoitukseksi. Osallistun taas tänä syksynä Emmi Hakalan vetämään sanoituskurssiin etänä ja ensimmäisenä läksynämme oli kirjoittaa jotain tietyillä annetuilla tavumäärillä. Minä yritin kirjoittaa retkeilystämme ja tässä tulos:
Luontoretki
Lammen peilissä lumpeenlehtiä pumpulipilvet veden sineen heijastuu kaislojen vihreys mieltä piristää Haukkalammella stressi ja kiire katoaa
Punarinnankierrosta eteenpäin metsäpolulla kuljemme yhdessä näin maisema vaihtuu ja Mustalampi hurmaa laavasilmä taivasta kohti tuijottaa
Haltian kentällä kota harmaa nuotiotulessa lieskat villit hulmuaa väsymyksen liian tulelle annan jämähtäneisyydestä irti päästän näin!
Mustalampi, 2022 (Kuva: RJV)
Runo päättyy Haltian kentälle. Siellä oli tuona iltana Roy Rolamon järjestämä Syyspäiväntasauksen rumpupiiri. Minulla oli mukana rumputamburiinini sekä myös paperilappu, johon olin kirjoittanut asioita, joista halusin päästää irti, kuten oli Facebookissa julkaistussa tapahtuman kuvauksessa ohjeistettu. Kodassa paloi tuli ja kuuntelin shamaanirummutusta joskus välillä myös aikaansaaden jotain ääniä rumputamburiinillani. Rummutusten välissä eräs osallistujista lisäsi tuleen kuivattuja kehäkukkia ja selitti jotain suitsukemaisen tuoksun virkistävästä vaikutuksesta. Tuolloin tuntui, että oli oikea aika antaa tulelle oma lappuni. Siihen oli kirjattu mm. “liiallinen väsymys”, josta olen tuntenut kärsiväni jo pitkään. Heittäessäni lappusen nuotioon, se laskeutui hieman syrjään, mutta muuttui vähitellen tuhkaksi kuitenkin.
En tiedä, voiko ylläkuvatunlaisella paperilapun polttamisella sinänsä olla toivottua vaikutusta eli sitä, että alkaisin tuntemaan itseni energisemmäksi. Rummutuksen aikana pohdin syitä siihen, miksi olen tuntenut itseni niin väsyneeksi ja mitä voisin tehdä vähentääkseni ongelmaa ja kaikenlaista jumitusta. Lapun kirjoittaminen ja sen viskaaminen tuleen siten tavallaan auttoi minua selkeästi identifioimaan ongelmani ja pohtimaan mahdollisia ratkaisutapoja. Nyt juuri tänään kirjoittaessani tätä blogikirjoitusta minun täytyy myöntää, että olen kuitenkin tuntenut itseni sangen väsyneeksi viime päivinä. Olisi varmaan hyvä yrittää varata enemmän aikaa luonnossa liikkumiseen ja oleiluun vaikka ihan lähistöllä olevilla luonto- ja viheralueilla.
Puinen portaikko Haukkalampi – Haltia yhdysreitin varrella, 2022 (Kuva: RJV)
Teimme elokuussa lyhyen matkan Utöhön. Reitti ei ollut mitenkään maailman helpoin, joten jännitin menomatkalla onnistuvatko kaikki liikennevälineitten vaihdot aikataulussa ja ehdimmekö Utön yhteysalukseen. Olin valmistautunut huolella tutkimalla aikatauluja, olemalla yhteydessä sekä liikennöijiin että paikallistuntemusta omaaviin ihmisiin Utössä sekä pakkaamalla mukaan matkalaukkuun liinavaatteet, pikakahvia, nuudeleita, kasvisliemijauhetta sekä suolaa ja sokeria Minigrip-pusseihin.
Kohti Utötä
Lähdimme aamulla aikaisin Helsingistä junalla Turkuun. Rautatieasemalta piti kävellä jonkin matkaa linja-autoasemalle. Saaristobussi löytyi ongelmitta. Linja-autonkuljettaja selitti minulle huolella, miten tietää miten jäädä pois bussista oikeassa kohtaa, mutta pyysin häntä silti pysähtymään erikseen Pärnäisissä ja muistutin häntä vielä tästä matkan aikana. Matkalla kohti Pärnäista linja-auto meni kerran keltaiseen lauttaan, joka liikkui veden yli saarelle, käsittääkseni Nauvoon. Jäimme pois bussista Pärnäisten satamassa, mistä bussi näkyi taas jatkavan lautan kyydissä kohti seuraavaa etappiaan. Meillä oli pari tuntia ylimääräistä aikaa ennen Baldurin lähtöä ja menimme syömään Loma-Nauvon Spinkkilä nimiseen ravintolaan ihan sataman vieressä. Sieltä löytyi ruokaa myös kasvissyöjille ja sain syödäkseni herkullista vegaaniversiota kasvispyttipannusta.
Menimme sisään yhteysalukseen M/S Balduriin hyvissä ajoin ennen sen lähtöä. Mitään lippuja tai ennakkovarausta ei laivamatkalle tarvittu, vaan se oli täysin ilmaista matkustajille. Matkalaukut laitettiin laivan sisääntulokerroksessa hyllykköön, jossa luki määränpään nimi, tässä tapauksessa Utö. Suunnistimme ylimmälle aurinkokannelle ja varasimme itsellemme paikat pöydän ääressä melko keskellä kantta. Sää oli lämmin ja aurinkoinen ja kannella matkustaessa ei ainakaan tullut kylmä. Yritin suojakertoimellisen päivävoiteen lisäksi suojella kasvojani auringonpaahteelta sekä ohuella huivilla että hatulla.
M/S Baldur lähestymässä Utön laituria, 2022 (Kuva: RJV)
Näköalat merelle olivat upeat. Saatoin seurata, miten saavuimme reitin varrella oleviin saariin ja kuinka luonto muuttui yhä karummaksi sitä mukaa kun etenimme ulommas merelle kohti Utötä, mikä oli Baldurin reitin päätesatama. Reitti oli seuraavanlainen: Nötö, Aspö, Jurmo ja Utö. Katsellessani saaria, ajattelin, että olisi kiva jos olisi voinut vierailla jonkin aikaa niillä kaikilla. Erityisesti Jurmon maisemat näyttivät kiehtovilta, ikään kuin jostain toisesta maailmasta pitkine rantoineen. Lauttamatka oli mukava ja laiva ei hyvän sään takia keinunut paljon. Aluksen pohjakerroksessa oli ravintola, jossa oli tarjolla buffetia ja pientä purtavaa matkustajille. Vegaanisena ruokana oli falafelpihvit ja laivan jäätelöaltaasta löytyi myös uutta vegaanista suklaa-mantelijäätelöä. Laivamatka Utöhön Pärnäisten satamasta kesti reippaat 5 tuntia.
Tutustumista saareen ja Utön majakkaan
Maisema Utössä, 2022 (Kuva: RJV)
Majapaikkanamme Utössä toimi Kerho. Olimme vuokranneet sieltä huoneiston Hannas Horisont nimiseltä majoitus- ja muita palveluja tarjoavalta yritykseltä. Majapaikan nimi selittyi sillä, että talo oli välillä toiminut upseerikerhona. Ennen matkaa olin hieman miettinyt millaista mahtaa olla vanhalla upseerikerholla, mutta Kerho oli punainen kaunis talo, josta oli näkymät merelle ja majakalle.
Utössä kaikkein vaikuttavinta on luonto. Meren keskellä oleva saari, joka on sen verran pieni, ettei kestä kauan tutustua siihen kävellen. Utössä ei kuulemma muutoin käytetä autoja, paitsi silloin kun jokin perhe muuttaa saarelle tai pois. Autolla voi tuoda muuttokuorman. Ensimmäisenä aamunamme teimme kävelyn siihen osaan saarta, jossa on rukoushuone ja hautausmaa. Seurasimme pientä polkua ohi hautuumaan maisemaan, jossa kasvoi matalia katajia ja paljon kanervamättäitä. Ihailimme merta ja kasvullisuuden muodostamia väriläiskiä. Pian kuitenkin sää muuttui, ja kastuimme märiksi. Tuulen takia sateenvarjosta ei oikein ollut kummempaa hyötyä.
Tuona sateisena päivänä kävimme majakkakierroksella. Hannas Horisontin omistaja Hanna Kovanen näytti meille Utön majakkaa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun pääsin näkemään majakan sisältä. Oppaamme tiesi todella paljon saaren ja majakan historiasta ja kertoi meille myös alueella tapahtuneista haaksirikoista. Kiipesimme ylös majakan portaita ja saavuimme ensin pimeähköön saliin. Sieltä lankkuportaat johtivat vielä ylöspäin majakassa melko korkealla olevaan kappeliin. Minulle oli todella yllätys, että majakassa oli hieno kappeli, jossa oli kuulemma kesälläkin vihitty pari avioliittoon. Aivan kaikkein ylimmälle tasolle, jossa on majakanvartijan huone ja valokenno emme päässeet. Sinne pääsee kuulemma vain jonakin erityisenä aikana vuodesta. Olin ihan tyytyväinen siihen, ettemme päässeet korkeammalle, sillä minusta jo lankkuportaiden kiipeäminen ja sitä seuraava alaspäin laskeutuminen tuntuivat tarpeeksi vaativalta hommalta.
Utön majakka, 2022 (Kuva: RJV)
Majakkakierroksen jälkeen kävimme myös sen lähellä sijaitsevassa vanhassa majakanvartijan talossa. Käsitin, että se oli viimeistä kertaa auki tänä sesonkina. Siellä on Utön kotiseutumuseo. Näyttelyssä oli tietoa ja esineistöä liittyen mm. luotsitoimintaan ja haaksirikkoihin.
Illalla katselin majakkaa ikkunastani ja seuraavana aamuna kirjoitin muistikirjaani näin:
Ikkunastamme näkyy majakka. Katsoimme kun sen valo syttyy pimeällä. Hämärässä näkyi vain punainen valopiste. Kun ilta tummui yöksi, raotin verhoa. Saatoin nähdä kirkkaan majakan valon ja keltaiset ilmaa halkovat, ikään kuin risteilevät (mutta ei toistensa kanssa) valokiilat. Nyt on pilviseltä näyttävä päivä. En tiedä tuleeko sadetta. (Utössä 6.8.2022)
Kierroksen jälkeen majakka valoineen rupesi hahmottumaan minulle jonkinlaisena turvan symbolina. Se näyttää suuntaa ja kertoo sijainnin merellä purjehtiville. Hannas Horisontista ostin lahjaksi pienen majakkariipuksen, jonka on tehnyt paikallinen taiteilija ja veneinsinööri.
Rantakallioilla
Viikonloppuna teimme kävelyn niemelle, jossa on kalliolla muistomerkki, jossa on risti ja tähti. Majakkakierroksella olimme saaneet tietää, että se on pystytetty muistoksi sen lähellä tapahtuneelle haaksirikolle. Osa tuossa aluksessa olleista pelastui mutta osa valitettavasti ei. Oppaamme kertoi, että pelastustoimet olivat vaikeita kovan merenkäynnin takia. Kävelimme rantakallioilla tuossa osassa saarta. Vaikka oli aurinkoista niemellä tuuli niin kovasti, että omaa ääntään oli vaikeaa kuulla. Kallioitten suojassa onneksi löytyi hieman suojaisempia paikkoja, josta käsin ihailin merta ja rantakallioita.
Sunnuntaina kävelimme eri puolilla saarta katsellen näkymiä merelle, taloja ja laitureita. Utössä on sekä kauniita punaisia puutaloja että aika kolkon näköisiä harmaita rivitaloja lähellä Baldurin laituria. Eniten minua kuitenkin kosketti se tunne, että tuntui kotoisalta istua meren lähellä kallioilla rauhassa auringossa. Tuli mieleen lapsuuden kesät Hangossa ja kuinka kesällä usein istuskelin siellä rantakallioilla. Utössä tuo tunne merenläheisyydestä on kuitenkin voimakkaampi kuin Hangossa, sillä merta on joka puolella ja horisontti näyttää pyöreältä kiekolta. Matka Utöhön on niin pitkä ja yhteysalus kulkee sen verran harvoin, että ainakin minulle tuli tunne etääntymisestä ja irtautumisesta. Näin Utössä unen, jossa sanoin irtisanoutuvani työstäni. Uni kuitenkin keskeytyi ovelta kuuluneeseen ääneen, joten en tiedä, miten tilanne olisi saattanut kehittyä.
Kirjoittelin Utöllä kaikenlaista muistivihkooni. Enemmänkin luonnoksia, joita ehkä pitäisi yrittää työstää eteenpäin. Tässä kuitenkin yksi tuotos muistivihkostani:
Lähellä rantaa kivellä
Lähellä rantaa kivellä keveässä tuulenvireessä tutkin tätä paikkaa tuntemuksiani
pieniä voimakasvartisia kukkia kuivuudessa käpertyneet vaaleanvihreät lehdet kukinnot keltaisia palloja mitä korkeampia ja upeampia sitä enemmän ne heiluvat tuulessa
laineitten liplatusta rytmi ei ole selkeä välillä vain lähes korviin kuulumatonta pulputusta sitten aaltojen murtumisen ääni rantakivikossa
rentoutumismusiikkia
tuulen ääntä ja vastauksena meren aaltojen pauhua ja sitten taas keveätä kuplintaa
Täällä olen irti mantereesta lauttamatka vei minut pois erilleen huolistani jokapäiväisestä painolastista mieleen varastoidusta
pääsin karkuun edes hetkeksi tai pariksi päiväksi
Unessani näin liukuhihnan keltaisen T-paidan irrallaan yritin työntää sitä pakkaukseen järjestellä muovipaketteja ylöspäin kohoavalle hihnalle
en enää tiennyt mitä tehdä kerroin irtisanoutuvani ja olin menossa keskustelemaan asiasta kun uni keskeytyi
Lomat kestävän vain muutamia päiviä parhaimmillaan viikkoja
Miksi pitää pohtia sitä miten saisi lomaa omasta elämästään voisi vain istua rantakivillä ja kuunnella tuulen ja aaltojen musiikkia?
(7.8.2022 Utössä)
Kaipaan Utöhön jo ennen sieltä lähtöä
Meri kuin hopeinen peili, Utö 2022 (Kuva: RJV)
Vierailimme Utössä elokuun alussa ja silloin kuulemma kesäveneilysesonkikausi oli jo hiipumassa koulujen alkamisen myötä, vaikka matkailijoiden tulo saarelle jatkuukin pitkin syksyä. Ilmeisesti heinäkuussa saarella on paljon lomanviettäjiä, mahdollisesti jopa tungosta. Olin ihan iloinen, että ilmeisesti vierailumme ei ajoittunut ihan ruuhkaisimpaan aikaan, joten voimme rauhassa vaellella ihailemassa luontoa ja myöskään yhteysaluksessa ei ollut tungosta. Haluaisin nähdä Utön eri vuodenaikoina kuten keväällä ja myös talvella. Toukokuussa saarelle kuulemma tulee muuttolintuja ja silloin voisi olla hyvä aika suunnitella uutta vierailua. Utö on kuitenkin sen verran pieni, että käsitin, että olisi hyvä suunnitella mahdolliset vierailut siellä hyvissä ajoin etukäteen. Vaikka saarella onkin muutamia eri majoitusmahdollisuuksia (ainakin hotelli, hostelli ja Kerho), niihin ilmeisesti tehdään varauksia jo todella paljon ennen vierailujen ajankohtia. Meille kävi tuuri, kun sain varattua meille majapaikan noin kaksi viikkoa ennen matkaa.
Utö on siinä mielessä matkailijaystävällinen, että siellä on melko hyvin varusteltu kauppa, Utö Handel. On siis mahdollista kokata itse ruokansa, jos on saanut varattua majoituksen, josta löytyy myös keittiö. Joitain kasvissyöjänä kaipaamiani tuotteita (kuten esim. tofua ja soijajugurtteja) en kaupasta siellä käydessäni löytänyt, mutta kaupan myyjä kertoi ystävällisesti, että niitä voisi olla mahdollista tilata sinne, jos ottaa yhteyttä etukäteen. Paljon muita kauppoja saarella en nähnyt. Vierailimme käsityöläisten pitämässä kaupassa, jossa myytiin hattuja, rukousnauhoja, saippuoita ja paljon muutakin. Eräästä rantavajasta saattoi itsepalveluperiaatteella ostaa saaristolaisleipää ja sämpylöitä. Myyjää ei näkynyt paikalla vaan leivät sai vain ottaa mukaansa ja maksaa Mobile Payllä kirjaten maksun vajassa olleeseen vihkoon. Hannas Horisontilla oli pieni kahvila, jossa oli myös myynnissä kaikenlaista: koruja, T-paitoja, kasseja ja kirjoja.
Saimme Utössä lahjaksi kirjan siellä asuvalta kirjailijalta, pikkuserkultani Markku Karpiolta. Kirjan otsikko on Mun isäni on avaruusmies (Tammi, 2012). Hän kertoi, kuinka kirja on saanut inspiraatiota Utöstä, vaikka siinä kuvattua saarta kutsutaankin Fyröksi. Sain juuri luettua tämän teoksen. Vierailtuani Utössä tuli sitä lukiessani todellakin elävästi mieleen tuo saari ja myös lauttamatka sinne. Vaikka kirja on käsittääkseni nuortenromaani, niin mielestäni se oli todella antoisaa luettavaa myös aikuiselle. Teoksessa käsitellään syvällisesti läheisen menettämisen teemaa samalla kuvaten erään nuoren pojan elämää, joka on tullut vierailulle serkkunsa luo Fyröhön ja käy jonkun aikaa koulua siellä. Pohdin, että kirja voisi olla hyvää luettavaa myös henkilölle, joka vasta suunnittelee reissua Utöhön tai saaristoon. Luettuani tuon kirjan on jotenkin haikea olo ja mietin, milloin voisi taas päästä matkustamaan Utöhön?
Tämä kirjoitusnurkka syntyi ajatuksesta saada myös sellaisia kirjoituksiani näkyville, joita saattaisi muuten olla vaikeaa julkaista. Tieteellisen kirjoittamisen lisäksi kirjoittelen välillä runoja ja muitakin kirjoituksia mielenkiinnonkohteistani ja kokemuksistani. Oma sivusto antaa mahdollisuuden julkaista mitä haluaa välittämättä siitä, ovatko kirjoitukset muiden mielestä tarpeeksi hyviä julkaistaviksi. Tulee siten mahdolliseksi julkaista myös “huonoja” tekstejä. Tämä ajatus tuntuu mielestäni vapauttavalta.
Laitoin tämän blogiosion nimeksi “Auringonkukkia ja pumpulia”. Nimi tulee pätkästä varhaisemmasta versiosta erästä runoani. Päädyin kuitenkin jokseenkin melko vastentahtoisin tuntein poistamaan tuon pätkän kyseisestä tekstistä ennen sen esittämistä ja julkaisua. Runo toki toimi paremmin lyhyempänä versiona. Tuo “pitkin hampain” poistettu tekstipätkä sisälsi viittaukset auringonkukkiin ja muistojen säilömiseen silkkipaperiin ja valkoiseen pumpuliin. Sen poistaminen vaivasi minua pitkään, ja ajattelin, että laitan nuo sanat muistoksi kyseisestä kohdasta blogini otsikkoon. Niiden voi tulkita muistuttavan siitä vapaudesta, että tässä blogissa voin kirjoittaa vapaasti niistä asioista, joista haluan, ja myös julkaista runoja, joissa saattaa olla kohtia, jotka eivät välttämättä tunnu kovinkaan loogisilta valinnoilta asiayhteyksiinsä.
Kirjoitin äskettäin uuden aivan lyhyen runon “Auringonkukkia”. Se ilmaantui paperille iltana, jolloin valikoin helmikuussa (2022) ilmestyneestä Leijuvasta puusta sopivia runoja esitettäväksi Kanneltalon ensimmäisellä keskiviikkoklubilla. Klubi on “Open Stage” -tyylinen tapahtuma, jonne kuka vain voi ilmoittautua esiintymään. Luin tämän uuden runon esitykseni päätteeksi Kanneltalon kahvilan stagella 23.3.2022.
Auringonkukkia
Ystävänpäivinä toivoin voivani lähettää auringonkukkia Toukokuussa yritin kylvää joen penkoille auringonkukkia Keskikesällä toivoin turhaan taimien nousevan savisesta maasta Talvella unelmoin keltaisinaan kukkivista pelloista ja auringosta Nyt toivoisin auringonkukkien puhkeavan kukkaan tuoden rauhaa ja ystävyyttä tähän maailmaan.
(17.3.2022)
Riika J. Virtanen, Auringonkukkia 2022 (viivasyövytys akvatinta)
