Kirjoittaminen – Sivu 4 – Riikan kirjoitusnurkka

Kirjoittamisen opintojen aloittamisesta

Olen aloittanut opiskelemaan kirjoittamista. Huomasin viime vuoden puolella Facebookissa ilmoituksen Jyväskylän Avoimen yliopiston tarjoamista kirjoittamisen opinnoista. Perusopintokokonaisuuteen täytyi hakea sisään. Mitään tutkintopapereita ei tarvittu, vaan piti tehdä kirjoitustehtävä, joka lähetettiin hakulomakkeen mukana sähköisesti. Rekisteröidyin tekemään näitä opintoja tammikuun alussa ja opintoni alkoivat varsinaisesti lähiopetusjaksolla, joka oli täällä Helsingissä tammikuun loppupuolella. Sitä varten meidän piti tehdä etukäteen ennakkotehtävä, joka palautettiin Moodleen.

Kurssin “Kirjoittamisen taiteelliset ja tieteelliset lähtökohdat” lähijakso alkoi tapaamisella perjantai-iltana 27.1. Helsingin aikuisopiston tiloissa Runeberginkadulla. Ryhmä oli melko pieni, noin kymmenen opiskelijaa. Ensimmäinen tapaaminen oli valoisan tuntuisessa luokkatilassa opiston pohjakerroksessa. Opettajanamme toimi FT Emilia Karjula. Kurssi alkoi ohjatulla rentoutusharjoituksella. Sitten meidän piti kirjoittaa n. 5 minuuttia ns. “treenikirjoitusta” vastaten kysymykseen “Miltä minusta tuntuu olla täällä nyt?”. Opettajamme selitti, että treenikirjoituksella tarkoitetaan kirjoittamista, jossa vain kirjoitetaan mitä mieleen tulee nostamatta kynää paperista ja korjailematta kirjoitusta ollenkaan. Eräänä vinkkinä hän neuvoi muuttamaan fontin valkoiseksi, mikäli kirjoittaa tietokoneella. Opettajamme kertoi myöhemmin, että treenikirjoituksen idea tulee Natalie Goldbergin teoksesta Luihin ja ytimiin (Writing Down the Bones). Olen aiemminkin tutustunut tämäntapaiseen kirjoitustyyliin käytännössä. Emmi Hakalan sanoituskurssilla viime vuonna Zoom-tapaamiset alkoivat aina 10 minuutin kirjoitusharjoituksella jostakin sanasta, jotka oli alunperin kerätty opiskelijoilta.

Kun olimme saaneet kirjoitettua noin 5 minuuttia, harjoitus jatkui. Meidän tuli valita eri kriteereillä joitakin sanoja tekstipätkästämme ja lisäksi meillä oli lupa käyttää kahta muuta annettua sanaa. Tehtävänä oli kirjoittaa runo. Minulla syntyi tällainen pikku runo:

Suoritusaktiviteetti

Jännittyneenä hengittelen

ja huolestuneena jumitan

kirjoitan mustia surullisia pisteitä

outoa on yöllä kirjoittaa

Harjoitus jatkui parikeskusteluilla ja sitten parimme tuli esitellä meidät muille. Luimme myös syntyneet runot ääneen. Opettajamme kertoi, että harjoitus oli mukailtu seuraavasta kirjasta: Hirvonen, E. & Silfverberg, A., Sata sivua. Tekstintekijän harjoituskirja (Helsinki: Avain 2010).

Ihmettelen hieman, miksi minulla syntyi hieman ahdistuneen kuuloinen teksti. Toki helposti ahdistun ja stressaan eri asioista, mutta kirjoittamisen opintojen opiskelun alkamista olin odottanut innolla. Voi olla, että uudet asiat saavat minut hieman varautuneeksi ja huolestuneeksi siitä, miten tulee sujumaan ja istuinhan itselleni uudessa tilassa aivan minulle uusien ihmisten kanssa. En tuntenut ennestään ketään opiskelijoista. Olin etukäteen ajatellut, että olisin varmaan vanhimpia ryhmässä, mutta nähtyäni muut opiskelijat, tajusin, että heitä oli todellakin kaiken ikäisiä. Avoimet yliopisto-opinnot näyttävät tarjoavan mahdollisuuden elinikäiseen oppimiseen monille.

Lähijakso kesti perjantai-illan ja lauantaiaamun ja -päivän kello kolmeen saakka. Saimme tietoa kirjoittamisen opinnoista ja teimme useampia harjoituksia joko pienryhmissä tai parin kanssa. Oli mahtavaa tavata muita kirjoittamisesta kiinnostuneita. Kävimme lounaalla kurssiporukan kanssa läheisessä Fazer-kahvilassa, jossa saattoi tilata vegaanisen salaatin salaattitiskin aineksia yhdistelemällä. Viime vuosina on koronan takia ollut niin paljon eristyneisyyttä ja tapaamisia Zoomin kautta, että tuntui tosi virkistävältä tavata ihmisiä ihan oikeasti kurssilla, jolla puhuttiin kirjoittamisesta ja tehtiin kirjoittamisharjoitteita yhdessä.

Nyt kurssi jatkuu verkossa ja olemme kirjoittaneet jo kaksi erityyppistä tekstiä, jotka on palautettu kurssin Moodle-sivulle. Siellä samassa ryhmässä olevat opiskelijat voivat kommentoida niitä. Tähän mennessä olen kirjoittanut lyhyen proosatekstin ja draamakohtauksen. Innostuin aika lailla draamatehtävästä, koska käsikirjoittaminen on uutta minulle.

Kiinnostuin tuosta Emilia Karjulan kurssilla mainitsemasta Natalie Goldbergin kirjasta Luihin ja ytimiin: Kirja kirjoittajalle (suomentaneet Niina Hakalahti ja Jyrki Tuulari. Helsinki: Kansanvalistusseura 2008.). Se löytyi onneksi SKS:n kirjaston kokoelmista. Goldberg tosiaan kirjoittaa kirjoittamisen harjoittelusta ajastetusti. Kirjassaan hän antaa ohjeita – kuten opettajamme antoi kurssilla – ettei tule nostaa kynää paperista tai pysähtyä korjailemaan tekstiä vaan vain kirjoittaa yhtä mittaa ihan mitä vain on tullakseen. (Goldberg 2008: 22–29.) Kiinnostuin siitä, minkälaisia ajatuksia on tällaisen harjoituksen takana? Goldberg puhuu ns. “alkuajatuksista”, joita hän pitää erityisen arvokkaina. Hän selittää tällaisen kirjoitusharjoittelun tähtäävän siihen, että ns. “sisäisen sensorin” valta vähenee: Kun ei mieti pitkään, mitä kirjoittaa, ja muokkaile kirjoittamisen aikana tekstien sisältöä sen mukaan, mitä arvelee muiden odottavan tai minkä ajattelee olevan käsitys hyvästä kirjoittamisesta, vaan kirjoittaa, mitä “nousee” esiin, jostain syvältä sisimmästämme voi silloin nousta omia ajatuksiamme ja mitä oikeasti ajattelemme ja tunnemme. (Goldberg 2008: 22–29.) Kirjassa on monia hyviä vinkkejä kirjoittajalle alkaen sopivan muistikirjan valinnasta. Toisaalta vaikka kirja on hyvin inspiroiva, koin sitä lukiessani, että sille, että vain ylipäätään kirjoittaa mitä tahansa mieleen sattuukaan tulemaan, annettiin hyvin paljon painoa, kun taas kirjoittamiseen liittyvistä muoto- tai rakenteellisista seikoista en muista löytäneeni kirjasta paljonkaan ainakaan yhdellä lukemisella mieleeni jääneitä neuvoja.

Jouluruno

Tulin eilen löytäneeksi erään kansion pohjalta A3-kokoisen paperin, johon olin näköjään viime tammikuun alussa piirtänyt pastelliväreillä joulutähden ja kirjoittanut käsin sen ympärille pienen runon. Jokin aika sitten taisin sanoa jollekulle, että minulla ei taida olla jouluaiheisia runoja, mutta ainakin yksi kuitenkin löytyi. Tässä tämä runo ja valokuva joulutähdestä, vaikka pastellivärit ovat näemmä hieman päässeet varisemaan. Rauhallista Joulua kaikille!

Joulutähti

Olen joulutähti
saapunut tänne
lämmöstä Teneriffan auringon

Hetken vain loistoni kestää
turvassa lämpimässä
säteilen iloa ja rakkautta

Ikkunan takana lumiset oksat
tammikuun hyinen hengitys
pimeän keskellä valon tuikku

Punaisten sydänlehtien häikäisevä kruunu
joulun taika on hetken täällä
ja pian käpertyvät lehteni
putoillen yksitellen paljastaen runkoni

Tänään en sitä vielä tiedä
olen tässä ja nyt
kurottaudun kohti valoa
ojentaudun kohti avaruutta, tähtiä

3.1.2022 (Kannelmäessä)

Tiibetiläisiä kirjaimia ja kurssitunnelmia

Kuvassa näkyy taulu, jolle on kirjoitettu tiibetiläisiä aakkosia sekä taustalla kirjahylly täynnä kirjoja. Lähellä huoneen kattoa näkyy rukouslippuja. — Elonpyörässä, 2022 (Kuva: RJV)

Viime aikoina aikaani on kulunut aika lailla hieman erilaiseen kirjoitusaktiviteettiin kuin omien tekstien kirjoitteluun. Aloitin tässä kuussa nimittäin vetämään tiibetin kielen lyhytkurssia. Sen järjestäjänä toimii Suomen Himalajan-tutkimuksen seura. Tällä kertaa opetan ihan vapaaehtoisena, koska toivoin, että seuralla voisi olla tällaistakin kielenopetustoimintaa (olen mukana kyseisen seuran hallituksessa). Kurssin otsikkona on “Opi lukemaan ja kirjoittamaan tiibetiä!” ja tarkoituksena on tutustua tiibetin kirjoitusjärjestelmään. Olenkin kurssin aikana kirjoitellut paljon tiibetiläisiä kirjaimia ja tavuja paitsi opetuskertojen aikana niin myös kotona miettiessäni aina kunkin opetuskerran opetusta. Kurssi on Elonpyörässä, joka on pieni kirjasto lähellä Sörnäisten metroasemaa. Saamani käsityksen mukaan kokoelmat sisältävät pääosin eri traditioiden hengellisyyteen liittyvää kirjallisuutta, mutta kirjastosta löytyy myös kaunokirjallisuutta kuten runoteoksia.

Tila kirjastossa on viihtyisä – katossa liehuvat tiibetiläiset rukousliput ja opiskelemme keskellä pientä tilaa, jonka kaikilla seinillä on kirjojen täyttämiä kirjahyllyjä. Sain käyttööni kurssia varten pienen lasten IKEA-taulun, johon voi kirjoittaa liiduilla ja valkotaulutussilla. Taulutila on kuitenkin sen verran pieni, että vain muutamia tiibetin sanoja mahtuu kirjoittamaan samaan aikaan tauluun ja sitten se pitää joko pyyhkiä tai sitten kääntää toisin päin, koska kummallakin puolella on kirjoituspintaa. Taulun alle telineelle voi myös laittaa paperirullan ja vetää sen taulun takaa yli niin, että etupuolelle riippuvalle paperille pystyy kirjoittamaan. Koska taulu on tarkoitettu lyhyemmille ihmisille kuin minä, nostin taulun ensimmäisen tapaamisemme aikana pöydälle ja toisella tapaamisellamme kirjoitin siihen sen sivulla jakkaralla istuen.

Ryhmä, jolle opetan, on hyvin pieni. Kurssi starttasi minimimäärällä osallistujia: vain 4 henkilöä ilmoittautui mukaan. Olemme myös jo sopineet lisäopetuskerrasta, koska muutoin jotkin kurssin tapaamisajat eivät sopineet aika monelle. Yhden perjantai-illan istuin Elonpyörässä odottelemassa, jos joku tulisi paikalle. Ei tullut, mutta vietin aikaa lukemalla Pertti Niemisen suomennoksia kiinalaisista runoista Jadepuu-nimisessä kirjassa, joka löytyi kirjaston hyllystä. Kurssia ei siis todellakaan voi kutsua yleisömenestykseksi, mutta olen tyytyväinen, jos muutama henkilö edes oppisi tiibetin kirjaimet tai parhaassa tapauksessa lukemaan sanoja. Tiibetin kielen tavurakenne ei ole aivan yksinkertainen, joten tarvitaan hieman tutustumista ja harjoittelua, jotta opiskelija pystyisi lukemaan erilaisia kielen tavuja.

Opettaessani jotakin tiibetin kieleen liittyvää, on kyllä opettamisesta aina mielestäni ollut hyötyä myös omalle tiibetin kielen osaamiselleni. Kun asuu Suomessa, tulee tiibetin kieltä käyttäneeksi vähemmän aktiivisesti kuin vaikkapa silloin, kun nuorempana oleskelin tiibetiläisten keskuudessa Pohjois-Intiassa. Kurssien aikana tulee sitten pakostakin kerratuksi kielen sanastoa, kielioppia ja myös kirjoittamista. Tällä nyt meneillään olevalla kurssilla on paljon painoa kirjoittamisessa. Harjoittelemme ihan käsin kirjoittamaan tiibetiläisiä kirjaimia ja sanoja paperille. Vaikka tietokone ja mahdollisuus käyttää projektoria helpottavatkin opettamista, on tavallaan tunnelmallista ja jotenkin konkreettisemmalta tuntuvaa opettaa tällä tavoin kirjoittamalla oikeasti opetustilanteessa asioita sen sijaan, että käynnistäisi vain jonkin aiemmin valmistelemansa Powerpointin aiheesta. Parikymmentä vuotta sitten nuorena oli luentosaleissa yleensä käytettävissä kunnon liitu- tai valkotaulut ja piirtoheittimiä, mutta opettaessani myöhemmin on pikemminkin tuntunut tärkeältä tuoda joko muistitikku- tai oma läppäri mukaan ja näyttää luentoon liittyviä asioita siltä.

Olen myös syksyllä ollut Työväenopiston verkkojulkaisemisen etävideo-opetuskurssilla ja tässä kuussa kävin myös paikan päällä Opistotalolla verkkojulkaisemisen Digiopastuksissa harjoittelemassa miten webbisivuja koodataan HTML – ja CSS -kielillä ihan käytännössä. Nuo Työväenopiston Digiopastukset ovat aivan ilmaisia ja siellä on saanut erinomaista opastusta ongelmiinsa verkkojulkaisemisen ja verkkosivujen teon harjoittelemisen kanssa. Niitä vetää sama opettaja kuin verkkojulkaisukurssia. Osaamiseni on vielä hyvin alkeistasolla ja yritän kokeilla vasta harjoitussivujen tekemistä. Nyt kun kuitenkin sekä tiibetin lyhytkurssi että Digiopastukset ajoittuivat samalle kuulle, alkoivat nämä asiat yht’äkkiä yhdistyä mielessäni. Huomasinkin viimeisimmän opastuksessa käynnin jälkeen, että rupesin miettimään, että olisi ehkä kiinnostavaa yrittää koodata eräänlaiset pienimuotoiset opetussivut perustuen tiibetin kurssilla jakamiini itse tuottamiini oppimateriaaleihin. Nuo oppimateriaalit olen tuottanut jo useita vuosia aiemmin erästä toista kurssia varten, mutta en toistaiseksi ole tullut vielä saattaneeksi niitä johonkin sellaiseen muotoon, että ne olisivat ihan avoimesti näkyvillä jossakin. Jos tämä suunnitelma toteutuu, se tulee tapahtumaan vähitellen. Pystyäkseni toteuttamaan itse koodatut sivut tarvitsee minun vielä oppia lisää ja harjoitella verkkosivujen suunnittelua ja koodaamista merkintäkielillä sekä myös onnistua jostain ottamaan selvää miten koodata webbisivuja, joissa on sekä suomen että tiibetinkieltä sekaisin.

Syysretki Nuuksioon

Syyspäiväntasauksen päivänä 23.9. teimme luontoretken Nuuksioon. Tämä päivä valikoitui sen takia, koska illemmalla oli luvassa ohjelmaa kodassa Haltian edustalla. Halusin yhdistää siihen luonnossa kävelyä päivällä niin, että reitti päättyisi Luontokeskus Haltian alueelle. Nuuksioon.fi-palvelussa netissä voi katsella erilaisia vaellusreittejä Nuuksiossa. Sieltä löytyi reitti “Punarinnankierros ja paluu Haltiaan”, jonka pituudeksi oli mainittu 7 km ja kestoksi 3 tuntia. Se tuntui juuri sopivalta meille. Reittikuvaukset palvelussa olivat todella hyviä mielestäni, sillä niihin oli merkitty myös julkisen liikenteen pysäkki, jolta saattoi parhaiten löytää reitille jos ei ollut omaa autoa käytettävissä. Printtasin itselleni mukaan valitsemani reitin ohjeet ja karttakuvan, joka antoi yleiskuvan siitä, miten reitti kulki luonnossa. Mukaan otin myös aiemmin hankkimani Nuuksion ja Luukin kartan.

Saavuimme junalla Espoon keskukseen ja aivan sen vieressä oli bussilaituri, josta lähti melkein heti saavuttuamme bussi 245A kohti Nuuksiota päätepysäkkinä “Kattila”. Jäimme pois “Haukkalammentie” nimisellä pysäkillä. Sieltä oli jonkin verran kävelymatkaa Haukkalammelle, mutta perille oli melko helppo löytää. Tullessamme suuren parkkipaikan kohdalle, mietimme hieman pitäisikö jatkaa Haukkalammentietä eteenpäin, mutta sitten menimme tutkimaan parkkipaikan kulmausta, jossa oli opastaulu ja näimme sen vieressä polun, joka johti Haukkalammelle.

Haukkalammella oli rakennuksia, joissa oli ilmeisesti erilaisia palveluita retkeilijöille. Yhden rakennuksen seinässä oli vesipiste. Kahvila oli kuitenkin kiinni paikalla vieraillessamme. Onneksi olimme ostaneet evästä mukaan vaihtaessamme junaa Pasilan asemalla. Haukkalampi oli kuvankaunis lampi, jota saattoi ihailla sekä sillalta että hyvin kiikkerältä laiturilta. Sää suosi meitä ja istuimme nauttimassa eväitä puisen pöydän äärellä lammen rannalla. Katselimme samalla kun eräs seurue lähti melomaan lammelle oppaan johdolla.

Reittimerkkejä Haukkalammen vierellä, 2022 (Kuva: RJV)

Punarinnankierros oli helppo löytää. Puihin oli laitettu punaisia salmiakin muotoisia merkkejä. Reitti kulki Haukkalammelta Mustalammelle ja sieltä Valklammen ohi. Hieman Valklammen jälkeen huomasimme yhdysreitin Haltiaan, joka oli merkitty oransseilla merkeillä, joissa oli musta poikkiviiva. Reittikuvauksessa tämä valitsemamme reitti oli merkitty “vaativaksi”. Punarinnankierrosta pitkin kulkeva reittiosuus ei ollut mitenkään vaativa mielestäni, mutta yhdysreitti olikin jo huomattavasti enemmän kuntoa vaativa. Tosin olimme onnekkaita siinä mielessä, että pääsimme laskeutumaan reitillä olevia pitkiä portaikkoja sen sijaan, että toiseen suuntaan kulkiessa portaita pitkin olisi pitänyt nousta ylöspäin. Yhdysreitillä oli kohtia, joiden kohdalla useampi tie risteytyi, mutta hieman etsittyämme ja katseltuamme, oli mahdollista löytää yhdysreitin merkit, joten emme varsinaisesti eksyneet kertaakaan. Koko reitin kulkeminen bussipysäkiltä asti vei meiltä n. 4 – 5 tuntia, mutta emme suinkaan kävelleet kokoajan vaan istuimme välillä ihailemassa maisemia ja valokuvailimme aina välillä myös.

Vaelluksemme innoittamana kirjoitin seuraavanlaisen tekstin. En ole varma, olisiko sitä hyvä kutsua runoksi vai sanoitukseksi. Osallistun taas tänä syksynä Emmi Hakalan vetämään sanoituskurssiin etänä ja ensimmäisenä läksynämme oli kirjoittaa jotain tietyillä annetuilla tavumäärillä. Minä yritin kirjoittaa retkeilystämme ja tässä tulos:

Luontoretki

Lammen peilissä lumpeenlehtiä
pumpulipilvet veden sineen heijastuu
kaislojen vihreys mieltä piristää
Haukkalammella stressi ja kiire katoaa

Punarinnankierrosta eteenpäin
metsäpolulla kuljemme yhdessä näin
maisema vaihtuu ja Mustalampi hurmaa
laavasilmä taivasta kohti tuijottaa

Haltian kentällä kota harmaa
nuotiotulessa lieskat villit hulmuaa
väsymyksen liian tulelle annan
jämähtäneisyydestä irti päästän näin!

Runo päättyy Haltian kentälle. Siellä oli tuona iltana Roy Rolamon järjestämä Syyspäiväntasauksen rumpupiiri. Minulla oli mukana rumputamburiinini sekä myös paperilappu, johon olin kirjoittanut asioita, joista halusin päästää irti, kuten oli Facebookissa julkaistussa tapahtuman kuvauksessa ohjeistettu. Kodassa paloi tuli ja kuuntelin shamaanirummutusta joskus välillä myös aikaansaaden jotain ääniä rumputamburiinillani. Rummutusten välissä eräs osallistujista lisäsi tuleen kuivattuja kehäkukkia ja selitti jotain suitsukemaisen tuoksun virkistävästä vaikutuksesta. Tuolloin tuntui, että oli oikea aika antaa tulelle oma lappuni. Siihen oli kirjattu mm. “liiallinen väsymys”, josta olen tuntenut kärsiväni jo pitkään. Heittäessäni lappusen nuotioon, se laskeutui hieman syrjään, mutta muuttui vähitellen tuhkaksi kuitenkin.

En tiedä, voiko ylläkuvatunlaisella paperilapun polttamisella sinänsä olla toivottua vaikutusta eli sitä, että alkaisin tuntemaan itseni energisemmäksi. Rummutuksen aikana pohdin syitä siihen, miksi olen tuntenut itseni niin väsyneeksi ja mitä voisin tehdä vähentääkseni ongelmaa ja kaikenlaista jumitusta. Lapun kirjoittaminen ja sen viskaaminen tuleen siten tavallaan auttoi minua selkeästi identifioimaan ongelmani ja pohtimaan mahdollisia ratkaisutapoja. Nyt juuri tänään kirjoittaessani tätä blogikirjoitusta minun täytyy myöntää, että olen kuitenkin tuntenut itseni sangen väsyneeksi viime päivinä. Olisi varmaan hyvä yrittää varata enemmän aikaa luonnossa liikkumiseen ja oleiluun vaikka ihan lähistöllä olevilla luonto- ja viheralueilla.

Puinen portaikko Haukkalampi – Haltia yhdysreitin varrella, 2022 (Kuva: RJV)

Omaa runohetkeä järjestämässä: Mietteitä Alakulttuuripäivään osallistumisesta

Osallistuin viime viikonloppuna Alakulttuuripäivään, joka oli lauantaina 3.9.2022. En ollut aiemmin tiennyt mistään kyseisenlaisesta päivästä, mutta katsellessani Helsingin Juhlaviikkojen sivuja, huomasin siellä myös kohdan, jossa oli tietoa ystäväfestivaalista, nimittäin Perttu Häkkisen säätiön järjestämästä Alakulttuuripäivästä. Päivän omilta sivuilta löytyi lisää tietoa, mitä säätiö pitää alakulttuurin kenttään kuuluvana, ohjeet miten järjestää tapahtuma ja mikä tärkeintä, tapahtuma-alusta, jossa voi ilmoittaa omasta tapahtumastaan.

Lukiessani Alakulttuuripäivän sivuja, koin jonkinlaisen Ahaa-elämyksen. En ehkä aiemmin ollut kovin tietoisesti ajatellut tai tarkemmin ymmärtänyt, mitä alakulttuurilla tai sillä, että jotain henkilöä saatetaan esim. kutsua “underground-runoilijaksi” oikein mahdetaan tarkoittaa, mutta lukiessani heidän kuvaustaan alakulttuurin piirteistä, tunsin, että omissa runo- ja taidepuuhissani on liittymäkohtia alakulttuuriin. Näitä ovat mm. omakustantaminen, johon taidetaan joskus liittää myös sana “omaehtoinen” kustantaminen. Tämä on mielestäni totta runoteokseni kohdalla: se on sen näköinen kuin toivoinkin ja valitsin itse runot siihen sekä päätin, miten haluan muokata niitä, jos koin sen jotenkin tarpeelliseksi. Toki sain apua muiltakin kuten J. K. Ihalaiselta teoksen taitossa ja painoon lähettämisessä. Kuvituksena käytin myös joitain itse tekemiäni grafiikan teoksia, jotka olin tehnyt Ateneumin aikuisten taidepajoissa.

Alakulttuuripäivän sivuilla oli mainittu myös se, että tekijät saattavat kokea itsensä ulkopuolisiksi. Jollain lailla koen tämän sopivan itseenikin. Paitsi runon kyhääjänä, olen kokenut itseni myös tieteentekijänä aika marginaaliseksi: oma erityisalani on tiibetiläinen kirjallisuus ja olen opettanut tiibetin kieltä tuntiopettajana aiemmin. Kurssit ovat aina olleet pieniä kooltaan. Vain joskus, kun osallistun seminaareihin ulkomailla, kokemus marginaalisuudesta häviää, kun tapaa muita tiibetiläisestä kulttuurista ja kirjallisuudesta kiinnostuneita tutkijoita.

Luettuani Alakulttuuripäivästä innostuin miltei hetimmiten pohtimaan oman tapahtuman järjestämistä. Minusta Alakulttuuripäivän ohjeissa oli kivaa erityisesti se, että ihmisiä rohkaistiin järjestämään itse oma tapahtumansa. Tyypillisestihän sitä kai järjestetään tapahtumia, joihin pyydetään joku toinen esiintymään tai sitten mennään itse esiintymään, kun saadaan kutsu. Alakulttuuripäivän aikana ei kuitenkaan tarvinnut jäädä odottamaan, että joku toinen lähettäisi kutsun esiintymään jossakin! Ryhtyessäni suunnittelemaan runohetkeä aikaa Alakulttuuripäivään oli jäljellä vain hieman yli viikko. Halusin järjestää runohetken ja lukea ja kertoa runoteoksestani Leijuva puu. Runohetken nimeksi tuli “Runohetki: leijuva puu ja sininen sydän”.

Tärkeää tapahtuman järjestämiselle on tietenkin löytää sille paikka, jonka täytyi olla sellainen, että sen voi merkitä näkyviin julkisesti Alakulttuuripäivän karttasovellukseen. Paikan löytäminen nopeasti oli yllättävän vaikeaa. Monissa paikoissa, jotka voi varata omaan käyttöönsä jotakin tilaisuutta varten, vaikutettiin edellytettävän, että jos järjestää yleisölle avoimen tilaisuuden, tulee olla yhteydessä ja sopia tilaisuuteen ja tilaan liittyvistä asioista jo viimeistään pari viikkoa etukäteen. Vasta keskiviikkona eli vain kolme päivää ennen runohetkeä paikka löytyi Lapinlahden Lähteeltä. Sain sieltä käyttööni Valo-tilan, joka sijaitsee Lapinlahden Lähteellä olevan vanhan sairaalarakennuksen 2. kerroksessa. Tila oli mielestäni kaunis ja sopivan kokoinen ja siinä on myös pieni keittiö, joten päätin järjestää myös teetarjoilua tilaisuuden aikana.

Paljon tilaisuuden ja sen järjestelyiden onnistumiseen vaikutti ihana Karolina Lamroth, joka oli ystävällisesti suostunut juontamaan tapahtuman ja esitti minulle muutamia haastattelukysymyksiä. Oli myös todella hyvä, että sain apua häneltä tilan järjestämisessä kuntoon: osaa huonekaluista ei olisi edes pystynyt siirtelemään yksin naarmuttamatta lattiaa. Yleisöä paikalle saapui vain vähän: kolme ystävääni ilmestyivät onneksi paikalle kuuntelemaan runojani. Vaikka yleisöä oli vähän, oli tilaisuus mielestäni tunnelmallinen ja oli mukavaa, kun saattoi rennosti keskustella heidän kanssaan. Noin tunnin mittaisen runohetken jälkeen jäimme vielä joksikin aikaa tilaan nauttimaan teetä ja makeita herkkuja. Tunsin itseni kiitolliseksi yleisölle, että he olivat vaivautuneet paikalle Lapinlahden Lähteen vanhaan sairaalamiljööseen: juuri ennen tilaisuuden alkua olin jo ehtinyt ajatella, että ehkä ketään ei tulekaan ja joutuisimme vain kääntämään huonekalut takaisin lähtöasentoon.

Tilaisuuden järjestämiseen kuuluu olennaisesti siitä tiedottaminen. Olin kyllä tiedottanut tapahtumasta mielestäni aika kiitettävästi, mutta se tapahtui melko myöhään, vasta pari päivää ennen sitä, koska en ollut varma runohetken toteutumisesta ennen kuin tila sille oli järjestynyt. Tästä varmaan osittain johtui, että monet, joille jaoin tai lähetin tiedon tapahtumasta vastasivat, että eivät pääsisi paikalle. Jos tulevaisuudessa järjestän uudelleen jotain runotapahtumaa, niin olennaista on olla liikkeellä jo tarpeeksi varhain, että mainostamisenkin voi aloittaa jo ainakin pari kolme viikkoa etukäteen. Nykyään oman tapahtuman mainostaminen on helpompaa kuin ennen. Kuka vain voi luoda Facebook-tapahtuman ja jakaa sitä. Alakulttuuripäivänä tapahtumajärjestäjät saattavat kertoa siitä Alakulttuuripäivän sivuilla rekisteröitymällä heidän sovelluksensa käyttäjäksi.

Ennen tapahtumaa harjoittelin lausumaan runoja, jotka olin valinnut esitettäväksi. Koska aikaa oli vähän, valitsin suurimmilta osin runoja, jotka olen jo aiemmin esittänyt jossain toisessa paikassa. Yritin myös valita muutaman sellaisen runon, joissa on jotenkin mielenterveysteemaan liittyviä elementtejä, koska runohetken oli määrä olla vanhassa mielisairaalarakennuksessa. Näitä ovat “Leijuva puu” ja “Laukku”. Tuntui inspiroivalta esiintyä Lapinlahden Lähteellä ja esiintymisjännityksestä, josta olen aiemmin kärsinyt, ei ollut tietoakaan.

Minusta oli ihanaa, että tapahtuma toteutui, vaikkakin pienenä. Ainakin yritin kertoa runoistani ja tiedottaa kirjastani. Omakustanteestahan ei aika todennäköisesti kukaan muu tiedota, kuin sen tekijä itse. Kokemuksen pohjalta rupesin pohtimaan voisiko olla mahdollista seuraavana vuonna yrittää järjestää ehkä hieman suurempi runotilaisuus, johon voisi yrittää pyytää mukaan muutamia muitakin kirjoittajia, jotka jollakin tapaa tuntevat yhteyttä “underground-runouteen”.

Linkki Alakulttuuripäivän sivulle “Mikä ihmeen Alakulttuuripäivä?”:
https://www.alakulttuuripaiva.fi/wtf-on-alakulttuuripaiva/
(Vierailtu 12.9.2022)