konsertti – Riikan kirjoitusnurkka

Matkoilla Prahassa ja Tampereella

Puheita ja seminaari

Edellisen blogipostaukseni kirjoittamisesta on jo päässyt kulumaan jonkin verran aikaa. En kuitenkaan ole ollut täysin kirjoittamatta mitään, vaan kirjoittaminen on ollut välillä hieman toisen tyyppistä kuin tavallisesti. Olen nimittäin kesä- ja heinäkuussa kirjoittanut kaksi puhetta. Ensimmäinen oli esitelmä, jonka kirjoitin Prahassa heinäkuun alussa ollutta IATS-seminaaria (16th Seminar of the International Association for Tibetan Studies) varten. Toinen puheista oli erästä hääjuhlaa varten kirjoittamani puhe, jota kirjoitin muistivihkooni lennoilla Prahaan ja takaisin. Pidin Prahassa seminaarissa esitelmän, jossa käsittelin tiibetiläisen runoilijan ja kirjailijan Kelsang Lhamon runoutta. Seminaarin aikana minulla oli ilo tavata Kelsang Lhamo ensimmäistä kertaa henkilökohtaisesti ja sain myös haastatella häntä. Tarkoitukseni onkin yrittää kirjoittaa jotakin haastattelun pohjalta ja lisäksi antaa julkaistavaksi kaksi suomennostani hänen runoistaan Suomen Himalajan-tutkimuksen seuran sivuille, jonne suunnitellaan uutta osastoa blogikirjoituksille. Mikäli postaus tapaamisestani Kelsang Lhamon kanssa Prahassa ja suomennokset tosiaan näkisivät päivänvalon, niin yritän muistaa lisätä linkin tuon tieteellisen seuran sivuille myös tänne kirjoitusnurkkaani.

Museoita ja elämyksiä Prahassa

Näkymä Prahassa, 2022. — Näkymä Prahassa läheltä paikkaa, jossa tutustuin Zen-näyttelyyn, Praha 2022 (Kuva: RJV)

Seminaari Prahassa oli niin kiireinen, etten kerennyt kirjoittaa siellä Zen-näyttelyssä kirjoittamaani haikua enemmän mitään luovaa. (Näyttelyn Studiossa oli ohjeet haikun kirjoittamiseen.) Kävin tuossa Zen-näyttelyssä yksikseni iltapäivänä, joka edelsi päivää, jona oma esitelmäni oli. Näyttelyn järjesti Prahan Kansallisgalleria, mutta se oli omana erillisnäyttelynään nimeltä “Zenga: Japanese Zen Paintings from the Kaeru-An Collection” paikassa nimeltä Salmovsky Palác. Kävelin sinne kuumana päivänä Kaarlen yliopistolta. Kävely vei ehkä noin puoli tuntia tai jopa tunnin, koska en heti hahmottanut suorinta reittiä. Museo sijaitsi jossain lähellä palatsirakennuksia (Prahan linnaa, Pražsky hrad), joissa en tämän vierailun aikana valitettavasti ehtinyt vierailemaan peläten jonoja ja turistien tungeksimista. Zen-näyttelyssä oli hyvin rauhallista. Teokset oli järjestetty eri aihepiirien mukaan ja istuskelin saleissa rauhassa nauttien taideteoksista, joista monet olivat vuosisatoja vanhoja. Minuun teki erityisen vaikutuksen auringonnousua esittävä Daikaku Seppōn teos “Sun Rising over Fuji” 1700-luvulta. Näyttelykatalogi oli museokaupassa saatavilla vain tshekin kielellä, mutta kaupassa oli onneksi myös englanninkielinen teos kokoelmasta, jonka hankin itselleni. Se on nimeltään Seeing Zen: Zenga from the Kaeru-An Collection ja John Stevensin ja Felix Hessin kirjoittama. (Kuva ja selostus mainitsemastani Daikaku Seppōn maalauksesta löytyy tämän kirjan sivuilta 200–201.) En ole aikaisemmin perehtynyt Japanin taiteeseen, mutta Zen-näyttely teki minuun todella suuren vaikutuksen.

Franz Kafka museo, Praha 2022 (Kuva: RJV)

Saavuimme Prahaan pari päivää ennen seminaarin alkua, joten kerkesimme käydä jonkin verran katsomassa kaupunkia. Olen aiemmin käynyt Prahassa pikaisesti, kun vierailin workshopissa Olomoucissa, tshekkiläisessä yliopistokaupungissa, ja paluumatkalla oli lentoni peruutettu lakon takia. Olin siis tuolloin ennen korona-aikaa yhden ylimääräisen päivän Prahassa ja tutustuin silloin Kaarlen siltaan ja Vanhaan Kaupunkiin. Tällä kertaa olin lueskellut opaskirjaa ja valinnut kohteiksi joitain reittejä, jotka johtivat puutarhoiksi kutsuttujen paikkojen läpi, Franz Kafka museon sekä Prahan kansallisgallerian toimipisteen nimeltä Veletržní Palác, joka sijaitsi lähellä hotelliamme. Ymmärrettyäni olevani matkalla kaupunkiin, jossa kirjailija Franz Kafka eli ja kirjoitti teoksiaan, olin jo ennen matkaa varannut kirjastosta Kafkan teoksia ja lueskellut Ville-Juhani Sutisen käännöstä Kafkan teoksesta Tuberkuloosifragmentit (Kustannusosakeyhtiö Savukeidas, Turku-Tampere 2012). Oli hyvä valinta käydä Kafka-museossa. Näyttely oli mielestäni huolella ja myös mielikuvituksella rakennettu: kävijä saattoi nähdä sekä Kafkan kirjeitä, muita dokumentteja, kirjoja sekä kuvia Kafkan perheestä ja ystävistä. Kyseessä ei ollut käsittääkseni mikään taiteilijan kotiin rakennettu “kotimuseo”, mutta valokuvissa ja kartoissa oli tietoja rakennuksista, joissa Kafka oli asunut, käynyt koulua jne. Olisi ollut kiinnostavaa tarkemminkin perehtyä näihin reitteihin ja paikkoihin, mutta matkan aikataulu seminaareineen jätti liian vähän aikaa Prahassa vaelteluun. Museokaupassa oli myynnissä Kafkan teoksia englanniksi käännettyinä ja hankin sieltä muistoksi hänen teoksensa Meditation (saksan kielestä kääntänyt Siegfried Mortkowitz; Vitalis, 2017), jota olen juuri aloittanut lueskelemaan.

Ihana paikka Prahassa oli Letná Puutarhat (Letná Gardens). Siellä oli näköalatasanne, jolla oli puitten katveissa pitkiä pöytiä ja penkkejä. Istuimme siellä ensimmäisenä iltana Rikeyn kanssa nauttimassa viiniä ja ihailemassa maisemaa Vltava-joelle. Tuntui ihanalta olla matkalla ja nähdä Prahan rakennuksia ja kattoja päivän kallistuessa iltaan. Vaikka sää olikin hieman sateinen, onnistuimme nauttimaan viinimme ulkona ilman sadetta aikana, jolloin puutarhassa oli melko hiljaista ja vähän kävijöitä ja tuntui rauhoittavalta istua siinä viinilasi kädessä suurten puitten katveessa (ks. artikkelikuva yllä).

Vltava-joki Prahassa. — Vltava-joki Prahassa, 2022 (Kuva: RJV)

Inspiraatiota taiteesta: Mietteitä katsellessa Anna Retulaisen näyttelyä Sara Hildénin taidemuseossa

Matkan jälkeen ei ole syntynyt mitään kovin luovaa. Sain kuitenkin mielestäni hyvän ja kenties toteuttamiskelpoisen ajatuksen, kun vierailin Tampereella Sara Hildénin Taidemuseossa tämän viikon tiistaina. Siellä oli näytteillä Anna Retulaisen taidetta näyttelyssä “Hiljaisuus”. Tuntui hyvältä kuljeskella rauhassa ihailemassa taidetta kauniissa ja avarassa museorakennuksessa. Suurikokoisissa teoksissa näkyi asetelmia, kauniita kukkia ja puita muiden aiheiden ohella. Jossain näyttelyn tekstissä sanottiin jotakin sen tyylistä, että “teokset asettuvat vuoropuheluun muistojen kanssa” tai ainakin ymmärsin sen niin. (Tarkistin juuri näyttelyn esittelytekstistä, että ainakin siinä luki oikeasti näin: “Näyttelyssä uudet teokset asettuvat vuoropuheluun taiteilijan aiemman tuotannon kanssa.”) Tultuani näyttelyssä pöydän luo, jolla oli esillä lehtileikkeitä taiteilijasta ja hänen näyttelyistään ja näyttelykatalogeja, istuuduin selailemaan niitä. Yht’äkkiä tunsin halua kirjoittaa jotakin muistikirjaani. Mielessäni oli selkeästi näyttelyä katsellessani hahmottunut ajatus, että haluaisin ruveta kirjoittamaan ja kokoamaan eräänlaisia “fragmentteja” ajastani Intiassa: kirjaamaan muistoja kuten ne pulpahtavat mieleeni, etsimään lisää vanhoja runoja laatikoistani (jossain muistikirjassa pitäisi myös olla englanninkielisiä tekstejä, mutta en yhtään muista, kuinka monia), ehkä yrittämään löytää jostain kirjastosta opiskelijalehdessä ilmestynyttä Intiasta lähettämääni kirjettä tai muita mahdollisia vanhoja tai uusia Intiaan liittyviä tekstipätkiä. Pohdin, että “fragmentaarinen” muoto voisi olla hyvä idea, sillä muistot eivät ole usein tarkkoja ja järjestelmällisiä enkä välttämättä muista edes tapahtumavuotta aina, koska Intiassa asuessani en tehnyt kovinkaan paljon muistiinpanoja kokemuksistani siellä vaan kirjoitin pikemminkin runoja tai käänsin tekstejä tiibetin kielestä. Taiteellinen muoto teokselle antaisi vapauksia ja fragmentaarisuuden ansiosta voisin antaa vaan muistojen “pulputa” esiin ja jos jotain tarpeeksi kiinnostavan tuntuista jaettavaksi ilmestyisi, fragmentaarisuus sallisi sekä lyhyempiä että pitempiä tekstejä sekä runoja välille.

Aika näyttää tuleeko tästä jotain. Aloitin jo muistojen kirjaamiseen muistivihkooni, mutta en todellakaan itsekään tiedä tuleeko mieleeni todella tarpeeksi muistoja mahdollista teosta varten vai jääkö tämä projekti kuitenkin pelkäksi kirjoitus- ja muisteluharjoitukseksi. Sinänsä muistot oleskelustani Intiassa 1990-luvulla ja 2000-luvun alkuvuosina saattavat olla ihan kiinnostavaakin luettavaa, sillä elämä tuolloin vuosikymmeniä sitten pienessä vuoristokaupungissa Intiassa oli arjeltaan aika poikkeavaa elämästä Suomessa sekä myös varmaan siitä, millaista se nykyään on samassa paikassa. Ainakin kommunikaatio on muuttunut hurjasti. Saatan nykyään katsella ystävieni päivityksiä ja videoklippejä Intiasta Facebookista heti kun he ne julkaisevat, mutta vielä 1990-luvulla kommunikaatio tapahtui kirjeitse, jotka joskus vielä hävisivät. Muistan, että jos minulle haluttiin lähettää kirje, joka varmasti tavoittaisi minut, saatettiin sellainen kirje jopa lähettää kirjattuna.

Kuljeskelu Anna Retulaisen upeassa näyttelyssä sai minussa ilmeisesti aikaan sellaisen reaktion, että sana “vuoropuhelu” ja muistot jotenkin aktivoivat minussa jotain. Ehkä tavallaan asetuin jonkinlaiseen vuoropuheluun näyttelyn teosten kanssa, mutta kun katsoja olin minä, teokset aktivoivatkin joitain omia muistojani. Katsoin näyttelyssä esillä olleen videoteoksen, jossa taitelija myös puhui jotakin vuoropuhelusta ja siitä, miten teokset voivat asettua vuoropuheluun myös katsojien muistojen kanssa (voi olla, että en muista käytettyä ajatuksen ilmaisutapaa, mutta jotain tällaista ainakin tulin tulkinneeksi merkitykseksi ja se teki vaikutuksen minuun). Ajattelin, että kuinka osuva tällainen ajatus näyttelyssä tapahtuvista erilaisista vuoropuheluista onkaan.

Unohtumaton konserttielämys Tampereella

Niin, pääsyy miksi kävimme Tampereella oli Queenin + Adam Lambertin konsertti 25.7.2022. Olin jo aiemmin ostanut liput Hartwall Arenalle (silloin kun sen nimi oli vielä Hartwall Arena), mutta konsertti oli muistaakseni kertaalleen siirretty koronatilanteen takia ja sitten vielä tänä keväänä sen paikka vaihtui Helsingistä Tampereen Nokia Arenalle. Konsertti oli mielestäni käsittämättömän upea ja koskettava sekä musiikillisesti että myös lavashownsa puolesta. Tunsin itseni onnelliseksi ja etuoikeutetuksi, että olin päässyt kuuntelemaan tätä konserttia, joka oli myös Queenin + Adam Lambertin Rhapsody Tourin päätöskonsertti. Jostakin syystä katsellessani konsertin lavaa koristanutta valtavaa kruunua tai tiaraa ja kuunnellessani esityksiä ajatukseni johtuivat siihen, kuinka tärkeää onkaan olla rohkeasti oma itsensä eikä yrittää elää elämäänsä toisten odotusten mukaisesti.

Kulttuurireissulla Turussa

Viime viikon loppupuolella kävimme mieheni Rikeyn kanssa Turussa. Reissu oli täynnä erilaisia kulttuuririentoja. Jalkani väsyivät niin paljon kaupungilla ja museoissa vaeltelemisesta, että paluupäivänä oli vaikeaa jaksaa samana päivänä olleen työvuoron aikana seistä ja kävellä työpaikalla vaan olisin mielestäni melkein tarvinnut kepin tuekseni. Reissu oli kuitenkin erittäin onnistunut ja Turussa oli paljon mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa.

Museolaiva S/S Borella

Reissun aikana me tavallaan asuimmekin museossa. Minulla on nimittäin Museokortti käytössä ja olin Museokortti-palvelun asiakkailleen lähettämistä viesteistä saanut tiedon, että Museokortilla olisi mahdollista yöpyä pienellä alennuksella museolaiva S/S Borella Turun satamassa. Olimme jo päättäneet mennä käymään Turussa huhtikuun alussa, koska meillä oli liput Lauri Tähkän konserttiin lauantaina 2.4. Gatorade Centerissä. Joten tarjous osui hyvään saumaan ja kiinnostuin heti mahdollisuudesta yöpyä museolaivalla ja varasin meille hytin sieltä.

S/S Bore höyrylaiva Turussa — S/S Bore Aurajoen viereen kiinnitettynä, 2022 (Kuva: RJV)

Museolaiva löytyi melko helposti kysyttyäni tietä ohikulkijalta. Kävelimme jonkin matkaa ja sitten havaitsin lähistöllä bussin nro. 1, jonka Googlen kartta oli näyttänyt kulkevan reittiä Aurajoen viertä kohti satamaa. Tästä bussireitistä ja kahden vuorokauden lipuista oli paljon hyötyä vierailumme aikana liikkuessamme Turun keskustan ja sataman välillä useampaankin kertaan. S/S Bore on laiturin vierellä lähellä Forum Marinumia, joka on museo, jossa on erilaisia merenkulkuun liittyviä esineitä ja laivoja sekä sisällä että ulkona Aurajoen viereen kiinnitettyinä. Heti saavuttuamme S/S Boreen söimme lounasta laivan ravintolassa. Keittiöstä tuotiin kasvissyöjille pyynnöstä kuumaa uunibataattia, joka oli herkullisesti maustettua. Lisäksi sai ottaa buffetista tuoreita salaatteja. Suurin osa S/S Borea näytti toimivan hostellina. Vaikutti siltä, että hytit oli pyritty säilyttämään mahdollisimman alkuperäisessä tyylissään. Meidän hyttimme seinälle oli esimerkiksi jätetty lankapuhelin, joka ei kuitenkaan ollut käytössä enää. Laivalla on myös museonäyttely sen yläkerroksissa, jossa saattoi mm. nähdä kapteenin hytin ja käydä komentosillalla, mistä aukesi hienot näkymät Aurajoelle. Kävellessäni laivalla ja katsoessani sen museona olevia hyttejä niiden sisustus ja tavarat kuten vanhanmalliset televisiot muistuttivat minua jotenkin ajasta, jolloin olin nuori. Mietin, että olenko todella jo niin vanha, että lapsuuteni ja nuoruuteni aikaiset esineet ovat jo muuttuneet museoesineinä pidettäviksi objekteiksi. Laivan hytissä oli mukavaa yöpyä: tuntui helpommalta nukahtaa, kun ajattelin nukkuvani veden päällä laivan kelluessa Aurajoen virrassa. Ensimmäisenä reissupäivänämme sää oli melko kylmä ja palelin laivassa. Tämä oli muistutus siitä, että keväälläkin olisi hyvä pakata villasukat ja lämmintä puettavaa matkalaukkuun.

Taidetta, historiaa ja merellisyyttä

Kävimme reissumme aikana laivan lisäksi seuraavissa museoissa: Turun Linna, Forum Marinumin näyttelyt ja Aboa Vetus Ars Nova. Forum Marinumissa kävimme lähinnä siksi, että se sijaitsi aivan laivahostellin vieressä. Siellä minua inspiroi saaristonäyttely. Siellä oli esillä Turun saariston kartta ja videolta saattoi kuunnella saaristolaisten kertomia tarinoita elämästään. Sain ajatuksen, että olisi kivaa yrittää toteuttaa jokin lyhyt matka Utöhön. Olen jo aiemmin suunnitellut käyväni siellä eräällä kirjoituskurssilla, mutta tuo kurssimatka valitettavasti peruuntui silloin vallinneen koronatilanteen ja rajoitusten takia. Ajattelin, että voisi olla mukavaa päästä kesälomalla käymään tuolla pienellä saarella, vaikka siellä ei silloin olisikaan mitään kirjoituskurssia. Voisinhan toki itse kirjoittaa ja luonnostella rantakallioilla niin toivoessani.

Olin jo etukäteen katsonut netistä, että Turun linnassa oli esillä Vanitas-niminen näyttely. Tässä näyttelyssä oli erityisen kiinnostavaa se, että esineiden läheisyyteen oli aseteltu muutamien suomalaisten nykyrunoilijoiden runoja kirjoitettuina suurin kirjaimin tilaville pystysuoraan katsottavaksi laitetuille taustapahveille. Runot tuntuivat sopivan näyttelyn teemoihin ja asettuivat ikään kuin vuoropuheluun näyttelyesineiden kanssa. Olen itse kerran aikaisemmin ollut mukana tekemässä runojulistetta kääntäjänä. Käänsin suomeksi vuosia sitten tiibetiläisen runoilijan Jangbun runon “Vaahteranlehtiä” ja runo oli esillä “Rakkaus Aasiassa” -runonäyttelyssä Lasipalatsin aukiolla. Olen viime aikoina tuuminut, että jos edistyisin aika äskettäin aloitetussa grafiikan harrastuksessani, niin voisi olla jokin päivä kiinnostavaa yrittää saada aikaan jokin pieni oma näyttely, jossa olisi sekä grafiikan teoksia että runoutta. Oli siten todella kiinnostavaa nähdä, miten Turun linnan näyttelyssä oli yhdistetty historiallista museonäyttelyä sekä runoutta. Voi olla, että ajatus omasta runo-taide-näyttelystä jää haaveeksi tai sitten sellaisen aikaansaamiseksi kuluu vielä paljon aikaa ja tarvitaan huomattava määrä kuvataiteen ja grafiikan opiskelua.

Aboa Vetus Ars Novassa oli Ars Nova puolella esillä Osmo Rauhalan näyttely “Muista unohtaa kaikki”. Suurikokoiset maalaukset luonto- ja eläinaiheista olivat vaikuttavia. Monissa teoksissa toistui samoja aiheita kuten esimerkiksi saman eläinlajin hahmoja kuten lintuja ja syvänmeren olentoja. Mietin, että on näköjään ihan toimivaa tehdä useitakin teoksia samoista aiheista varioiden vain jonkin verran aiheen käsittelyä. Runoja kirjoittaessani pidän sarjarakenteista, mutta näyttelyä katsellessani tulin ajatelleeksi, että yrittäessäni tehdä grafiikkaa minun ei myöskään aina tarvitsisi keksiä jotakin uutta aihetta, vaan voisin jatkaa jonkin saman minua kiinnostavan kuva-aiheen parissa pitkäänkin jos vain haluaisin. Katsoimme Ars Novan näyttelyn melko nopeasti, vaikka olisin viipynyt mielellään siellä pitempäänkin. Halusimme vielä ehtiä käydä katsastamassa museon Aboa Vetus puolen, jossa pääsee katselemaan arkeologisissa kaivauksissa paljastuneita turkulaisten rakennusten raunioita keskiajalta. Vanhat rauniot samoin kuin vanhat linnat tuovat menneisyyden tavallaan käsinkosketeltavaksi. Mielenkiintoani herätti vanhojen raunioiden katselun lisäksi näyttelyssä ollut “kirjoitusnurkkaus” tai sopukka ehkä pikemminkin, koska pieni kirjoitusalueeksi järjestetty tila ei varsinaisesti ollut nurkassa. Siellä oli vahatauluja ja puisia piirtimiä. Yleisöllä oli lupa yrittää kirjoittaa vahatauluille ja malliksi pöydälle oli jätetty vanhanaikaisia kirjaintyyppejä. Kokeilin hieman miltä tuntuu kirjoittaa vahataululle, mutta se tuntui niin vaivalloiselta, että jätin yrityksen sikseen. Miten mahtavaa onkaan elää ajassa, jossa meillä on paperia ja tietokoneita, eikä meidän tarvitse tasoitella tahmeaa savea voidaksemme kirjoittaa sille muutaman sanasen.

Testaamassa Turun kasvisruokapaikkoja

Turusta löytyi onneksi hyviä kasvisruokapaikkoja suhteellisen helposti. Käytin hyväkseni Happy Cow -sovellusta etsiessäni kasvisravintoloita, joissa olisi myös vegaanisia annoksia tarjolla. Ensimmäisenä iltana menimme syömään Aurajoen toisella puolella lähellä sen rantaa olevaan Siam Spicy Thai Vegetarian Cuisine ravintolaan. Ravintolasali oli kaunis valoisa holvimainen tila toisessa kerroksessa, josta oli näkymät ulos runsaiden lasiruutujen ansiosta. Suurin osa annoksista listalla näytti olevan vegaaniseen ruokavalioon sopivia. Tilasin tofuvartaita ja pääruoka-annoksen, joka oli jonkinlainen kasviscurry kookosmaidolla, tofupaloilla, soijasuikaleilla ja kasviksilla sekä lisänä riisiä. Ruoka oli maistuvaa ja annos täyttävä. Kaiken lisäksi siihen sisältyi teetä tai kahvia. Toisena päivänä lounastimme Hügge-nimisessä ravintolassa Aurajoen rannalla lähellä Turun Tuomiokirkkoa. Paikassa oli rento ja viihtyisä tunnelma, ruoka oli todella maukasta ja annokset myös esteettisesti kauniita. Tilasimme höyrytettyjä bao buneja ja kimchiä – annoksen sai sekä lakto-vegetaarisena että vegaanisena. Jälkiruoaksi nautin vielä listan vegaanisen jälkiruokavaihtoehdon: mustikkakeittoa ja oliiviöljykakkua, joka oli kruunattu sitruunasorbetilla. Ravintolassa saattoi tilata myös viiniä ruoan seuraksi. Hügge on paikka, jossa mielellään nauttisi illallista esimerkiksi juhlistaakseen jotakin. On hyvä, että arkisempien lounasbuffetpaikkojen ja pikaruokapaikkojen lisäksi on kasvissyöjiä varten myös tällaisia hieman hienompia ravintoloita, joihin voi tehdä pöytävarauksen ja nauttia niin halutessaan kolmen ruokalajin illallisen juomien kera viihtyisässä ympäristössä.

Musiikkia ja rakkautta: Konsertissa Gatorade Centerissä

Matkamme päätarkoitus oli käydä Lauri Tähkän konsertissa. Pääsimme bussilla keskustasta kätevästi Gatorade Centerin läheisyyteen. Tullessamme oli konserttipaikan ovilla jo melko pitkä jono. Lippuun oli merkitty, että ovet avautuvat kuudelta, mutta en tiennyt milloin varsinainen konsertti alkaisi. Päästyämme sisälle saimme kuulla, että musiikki alkaisi vasta kello kahdeksalta. Istuimme baaripöydän äärellä ja nautin siideriä. Aika kului nopeasti. Keikka alkoi vaikuttavasti valtavan kynttiläkruunun ilmestymisellä näkyviin. Kynttilät näyttivät eläviltä kynttilöiltä ja näky oli todella kaunis. Olen kuunnellut Lauri Tähkän esittämää musiikkia Spotifyista ja erityisesti hänen laulamansa “Palavaa vettä” (sanoitus: Arto Tuunela, Lauri Tähkä ja Timo Kiiskinen) on tehnyt minuun suuren vaikutuksen. Oli todella mieleenjäävä ja koskettava elämys päästä kuulemaan artistin esiintymistä livenä. Esitys tuntui olevan täynnä rakkautta ja tunteisiin heittäytymistä. Ihailin hänen rohkeuttaan laulaa suurista tunteista siinä lavalla tuhansien ihmisten edessä. Yleisöönkin välittyi rakkauden ja hyväksytyksi tulemisen tunne. Artisti heitti pari morsiuskimpun näköistä kukkakimppua keikkansa loppupuolella yleisön joukkoon. Raikuvien aplodien jälkeen Lauri Tähkä ja muusikot palasivat vielä esittämään lisäkappaleita. Kuunnellessa musiikkia ja ihaillessa artistin lavaesiintymistä kaikki muu tuntui unohtuvan ja nautin suuresti siitä, että pääsin tällaiseen kulttuuritapahtumaan pitkästä aikaa. Korona-aikana monet konserteista, johon olen ostanut lippuja ovat joko peruuntuneet tai siirtyneet vuodella tai kahdella eteenpäin. Konsertin jälkeen pohdin tapahtumaa myös suhteessa nykyiseen surulliseen ja kauhistuttavaan tilanteeseen Euroopassa Ukrainassa. Mietin, että nimenomaan konsertissa välittynyttä tunnetta rakkaudesta ihmisten välillä tarvitaan aina ja erityisesti tällaisessa tilanteessa toivoisi rakkauden voiman vaikuttavan ihmisiin ja säteilevän maailmaan tuoden rauhaa ihmisten keskuuteen. Mietin myös, paloivatko kynttilät kynttiläkruunussa ehkä Ukrainan sodan uhrien muistoksi (kuten kirkoissa sytytetään kynttilöitä) – varmaan kynttiläkruunulle lavalla voi yrittää antaa monia tulkintoja: hengellisiä, romanttisia ja esteettisiä. Yleisön joukosta heitettiin myös artistille lavalle lapaset Ukrainan väreissä: toinen lapanen oli vaaleansininen ja toinen keltainen. Artisti puki ne käsiinsä lavalla. Olen kiitollinen, että pääsin kuulemaan tämän konsertin, joka oli todella syvällinen ja koskettava taide-elämys.

Konsertin jälkeen palasimme takaisin keskustaan samalla bussilla millä olimme tulleetkin. Olin arvellut, että pääsisimme taas Aurajoen vierellä kulkevalla linja 1:llä takaisin laivalle keskustasta. Päätimme kuitenkin kävellä, koska olisimme joutuneet odottamaan miltei puoli tuntia seuraavaa bussia. Sunnuntaiaamuna ehdimme laivalta kätevästi junaan kävelyetäisyydellä olevalta Turun sataman pysäkiltä.