Avainsana: kurssi

Opintoja harmauden keskellä


Katselin eilen aiempia blogikirjoituksiani ja huomasin, että on kulunut lähestulkoon vuosi siitä, kun kirjoitin tänne viimeeksi. Olen vielä opintovapaalla ja jatkanut opintojani Jyväskylän Avoimessa yliopistossa. Välillä elämääni ilmaantui kuitenkin monenlaisia hoidettavia asioita, joten opintokursseista suoriutumisen lisäksi ei energiaa oikein ole jäänyt tarpeeksi muuhun kirjoitteluun.


Viime kevätlukukaudella osallistuin kahteen kirjoittamisen aineopintojen kurssiin: “Draama” ja “Terapeuttinen kirjoittaminen”. “Draama” kurssilla oli ilokseni myös osana kurssia lähijakso Jyväskylässä vaikka muutoin kurssiin sisältyikin verkko-opintoja Zoomin välityksellä sekä tietenkin omaa työskentelyä tehtävien parissa. Tulin tuolla yliopistonopettaja Jarmo Lintusen ohjaamalla kurssilla kirjoittaneeksi alun kuunnelmakäsikirjoituksesta, mikä on uusi genre minulle kirjoittajana. Tuo alku on toistaiseksi luonnoksena koneellani, mutta toivon mukaan saan jatketuksi sen kehittämistä ennemmin tai myöhemmin. Näiden kirjoittamisen opintojen aikana tulee kokeilleeksi kirjoittaa kaikenlaista, mihin ei muuten todennäköisesti tulisi ryhdyttyä.


“Terapeuttisen kirjoittamisen” verkkokurssiin osallistumisen koin hyödylliseksi paitsi oppimismielessä myös siksi, että tulin kurssin tehtäviä kirjoittaessani ylläpitäneeksi kirjoittamista raskaalta tuntuneessa elämänvaiheessa. Kirjoittaminen ei myöskään tuntunut niin vaativalta kuin yleensä, sillä kuten kurssin lukumateriaaleistakin ilmeni (Holopainen, Maanmieli & Kortesoja 2021, 8; Bolton 2011, 21), terapeuttiselle kirjoittamiselle on tyypillistä, että huomio on pikemminkin itse kirjoittamisen prosessissa eikä siinä, että pyrittäisiin tuottamaan tasokas lopputulos. Oli siis ihan luvallista tuottaa jopa huonolaatuista tekstiä. Eräs kurssin tehtävistä oli kirjoittaa päiväkirjaa. Kirjoitan sitä melko satunnaisina ajankohtina muutenkin, mutta kurssilla meidän odotettiin tekevän kokeiluja kirjoittaa päiväkirjaa jollain meitä kiinnostavalla uudella tavalla. Minä tulinkin yhdistäneeksi kurssin aikana kirjoittamissani päiväkirjamerkinnöissä sekä normaalia päiväkirjatyyliä, tajunnanvirtamaista tekstiä että tankarunoja.


Terapeuttisen kirjoittamisen kurssin lopputehtävänä kirjoittamani “Oppimispäiväkirja” päättyy myös tankarunoon:

Kirjoittaessa
en soittele en hoida
yksin koneella
tekstiä naputtelen
opittua muistelen.


Aiemmin olen tullut tehneeksi vain hyvin harvalukuisiksi jääneitä kokeiluja kirjoittaa tankarunoja. Tuntuikin hyvältä kokeilla tätä runouden kirjoittamisen tapaa, kun ei ollut tarvetta tuottaa mitään erityisen laadukasta lopputulosta vaan vain jotain sen päivän tai hetken tunnelman tai tapahtumien inspiroimaa, jossa oli tankarunon rivien tavumäärän mukaisesti tavuja.


Kurssin aikana maaliskuussa kurssin opettaja Kaisla Suvanto ohjasi myös vapaaehtoisen terapeuttisen kirjoittamisen tapaamisen Zoomissa. Sen tehtävänantona oli muistaakseni kirjoittaa jostakin muutoksesta elämässä. Tehtävässä oli useampi vaihe ja viimeisenä muistiinpanoistani löytyy kohta, jonka päällä lukee videotapaamisessa ohjaajalta saamamme ohjeen tiivistyksenä: “10 min. tekstiä: Miten kuvailisit ilmiön tai maiseman kautta?” ja sen alta tällainen (luonteeltaan kuvitteellinen) tekstinpätkä, joka ilmeisesti kuvastaa jokseenkin harmaita tunnelmiani viime keväänä puettuna kaupunkimaiseman muotoon:


Minä muutin sementtisten teiden keskelle vanhaan taloon. Muutuin asioiden huolehtijaksi. Hallinnoijaksi. Tylsän harmaaksi. Vihreät pellot ja kasvit kuivuivat. Elin harmaan tylsän maiseman keskellä. Kerrostalojen keskellä. Raikas ilma katosi ja ympärillä leijaili vanhaa pölyä. Kellarissakin olen oleillut. Aurinko hävisi ja harmaus oli kaikkialla. En jaksanut nousta ylös kiviseltä penkiltä jolla makasin. Kehoni painoi kuin sementti ja vanhenin ainakin 15 vuotta. Puutkin olivat menettäneet lehtensä ja kuivuneet pystyyn vanhoiksi kuiviksi tikuiksi. Ratikat ajoivat edestakaisin vanhoilla kiskoilla (huminaa).

Viitteet


Bolton, G. 2011. Write yourself: Creative writing and personal development. London: Jessica Kingsley Publishers.

Holopainen, Johanna, Karoliina Maanmieli & Sari Kortesoja 2021. Kohti traumainformoidun kirjallisuusterapian käytäntöä. Scriptum, 8 (2), 1–44.


(Postaus kirjoitettu 10.8.2025; muokattu 13.8.2025.)

Kokeilemassa aseemista kirjoittamista


Lauantaina 17.8. pääsin tutustumaan itselleni uuteen runouden muotoon eli aseemiseen runouteen. Muutaman tunnin mittainen runotyöpaja järjestettiin Tekstin talossa Helsingissä. Sain tiedon työpajasta Facebookista. Sen tapahtumakuvauksessa kerrottiin, että järjestäjätahoina toimivat Outsider Art Festival ja Nihil Interit. Astuessani alakerran saliin näin heti suuren pöydän, jolle oli levitetty erilaisia tarvikkeita kuten hieman paksumpaa paperia ja kartonkia, erilaisia kyniä, leimasimia ja mustetyynyjä. Kurssin järjestäjät runoilijat Hanna Syrjämäki ja Karri Kokko olivat jo saapuneet paikalle ja toivottivat meidät osallistujat tervetulleiksi. Ensin kurssin opettajana toimiva Karri piti lyhyen johdatuksen aseemiseen kirjoitukseen ja runouteen. Hän määritteli aseemisen kirjoituksen sellaiseksi kirjoittamiseksi, jolla ei ole semanttista merkityssisältöä, ja luonnehti sitä kunkin “omaksi sisäiseksi käsialaksi”. Hän kertoi, että aseemisesti kirjoittaessa pidetään tärkeänä kirjoittamisen tekoa ja elettä itsessään. Johdantoluennossa minua kiinnosti erityisesti ajatus siitä, että sellaisia kokemuksia ja tunteita, joille ei ehkä juuri sillä hetkellä löydä sanoja, voi aseemisesti kirjoittamalla kuitenkin käsitellä ja tuoda esille.

Riika J. Virtanen, Aseeminen kirje 17.8.2024


Seuraavaksi rupesimme kokeilemaan aseemista kirjoitusta. En aluksi oikein ymmärtänyt miten ruveta kirjoittamaan ilman merkitystä. Sanoin ääneen, että joskus normaali kaunokirjoitukseni on niin epäselvää, että sitä on lähes mahdotonta lukea. Karri ehdotti, että aloittaisin kirjoittamaan paperin alalaidasta käsin, minkä sitten teinkin. Syntyi tunne kirjeen kirjoittamisesta. Ensimmäinen aseemisella kirjoituksella tuottamani teos onkin kirje, jonka laitan tänne näkyviin. Eri paksuisten mustien tussien lisäksi käytin pieniä kirjainleimasimia ja mustetta, joka paljastui punertavaksi. Nyt työpajan jälkeen miettiessäni tätä aseemista kirjettä olen ruvennut pohtimaan, miten erottaa toisistaan pelkästään aseeminen teksti ja toisaalta aseeminen runo vai onko edes tarpeen tai ylipäätään mahdollista tehdä tällaista erottelua. Kirjoitin työpajassa muutamia aseemisia runoja, joista laitan yhden tänne blogiin näkyviin yllä mainitun kirjeen lisäksi. Työpajan lopulla kokeilin myös pienemmille värillisille papereille kirjoittamista jonkinlaisilla geelikynillä ja pitäen välillä kahta kynää yhtä aikaa kädessä kuten meille oli ehdotettu jossain välissä. Kuitenkin mustat tussit ja kirjainleimasimet tuntuivat itselleni luontevimmilta välineiltä. Hanna kertoi hankkineensa pienet kirjainleimasimet Tigeristä ja mainitsi myös, että askarteluliikkeet ovat hyviä paikkoja hankkia tarvikkeita aseemisten runojen tuottamista varten. Saattaa olla, että minäkin yritän mennä ostoksille lähiaikoina ja hankkia kotiin leimasimia, mustetta ja paksuhkoa paperia. Mustia mangatusseja löytyy jo valmiiksi.

Karri Kokon yhtä aikaa kynällä ja leimasimella kirjoitettu aseeminen runo 17.8.2024

Olin etukäteen hieman jännittänyt kurssille osallistumista, koska en oikein tiennyt, mitä olisi luvassa. Pajassa oli kuitenkin rento tunnelma ja innostuin tekemään omia kokeiluja. Tuntui kiehtovalta kirjoittaa vapaasti mitä vain tuli ilman yritystä kontrolloida lopputulosta. Ennen kurssin päättymistä opettajamme Karri lahjoitti meille jokaiselle vielä itse kirjoittamansa aseemisen runon. Laitan ylle kuvan runosta liilalla paperilla. Runotyöpajassa oli niin hauskaa, että on ihan mahdollista, että saatan osallistua sellaiseen uudestaan, mikäli niitä järjestettäisiin lisää. Paja tarjoaa tavallaan tietyn tilan ja ajan antautua tutkimaan tunteitaan ja ajatuksiaan ilman sanoja mutta kuitenkin jakaen niitä muille näkyvään muotoon. Tuntui hauskalta kirjoittaa yhdessä samassa tilassa ilman painetta siitä, että tulisi löytää jotain erityisen syvällistä sanottavaa.

Riika J. Virtanen, Aseeminen runo 17.8.2024

Kirjoittamisen ja kirjallisuuden opiskelua

Kuuluu jytän jumputusta. Ikkunasta näkyy parkkipaikasta ja koripallokentästä punakeltaisin varoitusnauhoin rajatulla kentällä voimistelijoita, jotka heiluttelevat käsiään ja askeltavat rytmin tahdissa. Varmaankin menossa jonkinlainen kesäjumppahetki. Olen taas Vantaalla Cowork-tilassa kirjoittamassa. Toivoin, että täällä olisi viileämpää kuin kotona, mutta yhteiskäytössä olevalla alueella on tukalan lämmintä. Helteellä ehkä viileydeltään sopivia paikkoja kirjoittaa ovat modernit ilmastoidut kirjastorakennukset. Kuitenkin, koska olen tullut tänne Cowork-tilaan, olen työskennellyt kohtalaisesti. Käytin tosin paljon aikaa yhteisessä keittiötilassa lukien siellä Hesaria, sekä päivän numeroa että sunnuntain lehteä.

Keväällä en ehtinyt päivittää tätä blogia. Oli niin paljon kirjoitettavaa ja luettavaa sekä kirjoittamisen että kirjallisuuden opintojen parissa. Talvella aloitin osittaisen opintovapaan aikuiskoulutustuen turvin. On ihanaa voida keskittyä opiskeluun, mutta olen myös joutunut ponnistelemaan, että saisin tarpeeksi opintoja tehtyä. Aikuiskoulutustuella opiskelu nimittäin edellyttää sitä, että suorittaa tietyn määrän opintopisteitä tukikuukausien aikana. Opiskelen tällä hetkellä Jyväskylän Avoimessa yliopistossa kirjoittamista ja kirjallisuutta. Maaliskuussa sain kirjoittamisen perusopinnot tehtyä ja aloitin juuri aineopinnot samassa aineessa. Kirjallisuudessa teen vielä perusopintoja.

Kirjallisuuden opiskelu on ollut siinä mielessä kiehtovaa, että olen tullut lukeneeksi useita minulle ennestään tuntemattomia teoksia. Erityisen mielenkiintoisena olen kokenut runouteen tutustumisen Kotimaisen kirjallisuuden historia -verkkokurssilla että etäluentokurssilla Kirjallisuuden analyysi. Ensin mainitulla kurssilla oli lopputehtävä, jonka puitteissa pääsin kirjoittamaan kotimaisen lyriikan historiasta, johon minun tietenkin täytyi ensin yrittää tutustua siinä määrin, että olisi mahdollista kirjoittaa siitä. Eräässä toisessa kurssin tehtävistä perehdyin Katri Valan runouteen ja luin suurella mielenkiinnolla hänen Kootut runonsa (Vala 1977). FM Anniina Merosen opettamalla kirjallisuusanalyysikurssilla tuli tehdä runoanalyysitehtävä, jossa tarkastelun kohteiksi oli valittavana kiinnostavaa suomalaista nykyrunoutta. Runoanalyysitehtävän tein eräästä runosta Satu Erran runokokoelmassa Hetkenä minä (Helsinki: Osuuskunta Poesia, 2021). Kokoelmassa oli erityisen mielenkiintoista se, mitä luonnehtisin häilyväksi puhujaksi. Erran runojen puhuja vaikuttaa tarkastelevan olemistaan välillä kokevan subjektin ja välillä muista näkökulmista (ks. Erra 2021, 13, 19, 26, 49). Lukiessani Erran kokoelmaa tajusin paremmin, mitä tarkoitetaan sillä, että runojen puhuja postmodernissa ja uudemmassa runoudessa ei välttämättä ole enää keskeislyyrinen puhuja vaan puhujapositiossa saattaa esiintyä jonkinlaista hajautumista (ks. Haapala & Seutu 2013, 236–240, 246–251).

Kirjoittamisen perusopintojeni viimeisenä kurssina oli runoilija AP Kivisen opettama Runous kurssi. Julkaisinkin jo edellisessä postauksessa yhden sen aikana kirjoittamani runon. Kurssilla oli tehtäviä, joiden aikana tuli kirjoittaa runoja erilaisten tehtävänantojen mukaan ja postata ne sitten muiden kurssilaisten nähtäviksi Moodle alueelle. Meidät jaettiin pienryhmiin ja kommentoimme toinen toistemme tekstejä. Tehtävänannoista erityisen kiinnostavina pidin soinnullisuuteen liittynyttä tehtävää ja myös luettelorunotehtävää. Ensin mainitun aikana kokeilin alkusointuisuutta, jota en muista aiemmin käyttäneeni tietoisesti. Luettelorunotehtävän aikana kirjoittamani runo taas johdatti ajatukseni aihepiiriin, josta aion kirjoittaa lisää aineopintojen Tekstikokonaisuus-kurssien aikana. Ne ovat nimeltään “Tekstikokonaisuus – Genreen harjaantuminen A ja B” ja niitä koordinoi FT Nora Ekström.  Aloitin niistä juuri ensimmäisen laatimalla suunnitelman runoteoksen kirjoittamisesta. Jätin sen muutamia päiviä sitten Moodleen tarkastettavaksi. Aion siis kesällä kirjoittaa runoja. Mietin, että se olisi tervetullutta vaihtelua, koska viime vuoden aikana olen tullut keskittyneeksi aika lailla proosan kirjoittamiseen.

Täällä blogissa olen välillä kertonut pienoisromaanikäsikirjoituksen etenemisestä. Sain siitä keväällä jonkinlaisen luonnosversion kirjoitettua. Se on vielä kahdella testilukijalla katsottavana ja odottelen kovin jännittyneenä, josko saisin siitä palautetta lähiaikoina. Sen jälkeen aion vielä käydä läpi koko käsikirjoituksen ja tuottaa samalla toivottavasti valmiimman ja luettavamman version pienoisromaanista.

Tässä vielä runo “Muusa”, jonka kirjoitin yllä mainitun runouskurssin Oodi-tehtävän aikana. Alkuperäisessä tekstissä on loppupuolella joitain asemointeja, joita en onnistunut saamaan näkymään nettisivulla. Se ei kuitenkaan haitanne sisällön ymmärrettävyyden kannalta.

Muusa

Olet herkkä ja karkea
arjen piiloutunut taiteilija
lämmin turvallinen torjuva kivi
kaipuun ja särkyvän rotkonrinne

Tämä side ja jännite ei ole suhde
ei ole mitään ja kuitenkin niin paljon

Lähetän viestejä kiviselle seinälle
kuiskaan sanoja kallioiden koloon
hautaan hellyyttä lumikinokseen
paiskaan kirjaimia internetiin

Virkkaan sanoja
punon virkkeitä rihmastoiksi
solmin merirosvosolmuiksi
teen sananäyttelyn
mainostan kirjainkoruja
jaan tiedon Facebookissa
lähetän kutsuja

sinulla on muuta
olet toisaalla
ylhäällä temppelissä
aina on muuta
tai et vastaa

Olet kaunis katsella
kylmä kuin antiikin marmoripatsas

Et ymmärrä tarvetta keskustella
toivetta tavata
halua tulla kuulluksi

ajatukseni
ei mustia vaan vaaleanpunaisia
ei harmaita vaan vaaleansinisiä
törmäävät kylmään rautaan

Vuosien jälkeen
se iskee tajuntaani
tajuan olemuksesi

olet itsepäinen muusa
kaukainen välinpitämätön
kuitenkin olet
iloitsen että olet

(Runo kirjoitettu Kannelmäessä 8.2.2024; blogikirjoitus kirjoitettu Myyrmäessä 5.6.2024; muokattu 17.6.2024)

Viitteet blogitekstissä mainittuihin teoksiin

Erra, Satu 2021. Hetkenä minä. Helsinki: Osuuskunta Poesia.

Haapala, Vesa & Katja Seutu 2013. Runon puhuja ja puhetilanne. Teoksessa Mäkikalli, Aino & Liisa Steinby (toim.), Johdatus kirjallisuusanalyysiin. Tietolipas 238. Helsinki: SKS, 236–251.

Vala, Katri 1977. Kootut runot. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö.

Kirjoittamisen merkityksestä

Olen äskettäin aloittanut hieman erityyppisen kirjoittamisen perusopintojen kurssin kuin aiemmat kurssit, joille olen osallistunut. Kyseessä on kurssi “Kirjoittaja lukijana ja tutkijana”. Kurssin pääasiallinen suoritusmuoto on verkkotentti. Suoritusmuotona verkossa tenttiminen on uutta minulle ja saa nähdä, miten tulen onnistumaan siinä. Verkkotentin aikana saa pitää lukumateriaaleja ulottuvillaan ja katsella niitä, mutta aika on rajattu neljään tuntiin kirjoittaa vastaukset kysymyksiin. Pelkään hieman sitä, mikäli verkkoyhteys yht’äkkiä hyytyisi ja vastausten lähettäminen ei onnistuisikaan. Tenttimistilaisuuksia on kuitenkin enemmän kuin yksi kevään mittaan.

Moodlessa kurssin opiskelijoita kannustettiin muodostamaan lukupiirejä. Meillä on tarkoitus olla lukupiiri Oodin kahvilassa, joka kokoontuu kolme kertaa tammikuussa. Suurinta osaa siihen osallistuvista kirjoittajista en ole koskaan tavannut, joten tulee olemaan jännittävää nähdä, keitä ilmaantuu paikalle. Lukupiirissä keskustelemme kurssin lukumateriaaleista, mutta voimme tehdä valintoja, kuinka monia niistä käsitellään kussakin tapaamisessa.

Ensimmäisellä kokoontumiskerralla on tarkoitus keskustella Antti Röngän ja Petri Tammisen teoksesta Silloin tällöin onnellinen (Helsinki: Gummerus, 2020) ja mahdollisesti muutamasta muusta artikkelista. Kirja sisältää kahden kirjailijan, jotka ovat isä ja poika, kirjeenvaihtoa toisilleen. Kirjeet ovat ajanjaksolta, jolloin poika – Antti Rönkä – vielä kirjoitti ja viimeisteli esikoisromaaniaan siihen saakka kunnes teos nimeltä Jalat ilmassa vihdoin ilmestyi. On ihailtavaa, että teoksen Silloin tällöin onnellinen tekijät ovat olleet niin avoimia, että ovat pystyneet saattamaan julkisuuteen yksityistä kirjeenvaihtoaan. Nykyään viestittely ihmisten välillä käydään usein pikaviesteillä ja tällaisen kirjeenvaihtoa sisältävän teoksen lukeminen tuo myös mieleen ajatuksen, kuinka harvinaiseksi tällainen perinteinen kirjeitten kirjoittelu on nykyään käynytkään. Vaikka myös spostiviesteillä voi hyvin vaihtaa ajatuksia, saattaa käydä niin, että ne jäävät piiloon sähköisiin kansioihin bittiavaruuteen. Teoksessa Silloin tällöin onnellinen kirjeissä käyty keskustelu liittyy suurelta osin kirjoittamiseen ja on siten kiinnostavaa tästä aihepiiristä kiinnostuneille. Kirjoittajat pohtivat kirjoittamisen merkitystä itselleen ja se saa lukijan pohtimaan kysymystä myös omakohtaisesti. Kirjassa kirjoittaminen saa useitakin merkityksiä.

Erityisesti Antin kirjeitä lukiessa ainakin tälle lukijalle välittyi ajatus, että kirjoittamalla voi käsitellä vaikeita ja tuskaa aiheuttaneita asioita (Rönkä & Tamminen 2020: 24, 206). Olen itse huomannut saman aspektin luovassa kirjoittamisessa: mahdollisuuden käsitellä asioita, joille ei ehkä muutoin löytäisi ymmärtäväistä kuulijaa tai sitten sellaisia asioita, joita itsestä tuntuisi vaikealta käsitellä suorasanaisesti ja dokumentaarisella otteella. Asioita voi verhota piiloon fiktioon ja lukijan on todennäköisesti mahdotonta luotettavasti erottaa, mikä on oikeasti tapahtunutta ja mikä keksittyä.

Kirjoittamisen merkitys ei ole itselleni helppoa tai yksiselitteistä hahmottaa. Se on jotakin, mitä haluaa tehdä, mutta jota usein silti tuntuu vaikealta tehdä. Ajastan usein kirjoittamistani Pomodoro-tekniikalla, jotta saisin ainakin kirjoitetuksi edes muutaman 25 minuutin jakson. Tämä kertoo siitä, että usein joutuu tavallaan patistamaan itseään kirjoittamisen ääreen. Luova toiminta tuntuu tärkeältä ja siitä toivoo myös jonkinlaista tulosta eli valmiita pienempiä tai suurempia teoksia. Minulle kirjoittaminen on myös tapa tallentaa muistoja. Teen päiväkirjamerkintöjä, mutta en valitettavasti täsmällisesti vaan silloin tällöin. Nykyään minua harmittaa se, etten nuorempana tullut tehneeksi ja tallentaneeksi kunnollisia päiväkirjamerkintöjä Intiassa asuessani. Kirjoittamalla voi myös kommunikoida, mikä lienee yksi sen tärkeimpiä funktioita. Kirjoitamme kirjeitä ja viestejä ja kirjoittamalla jonkin kaunokirjallisen teoksen kuten runon kommunikoimme ja jaamme myös jotakin, vaikka emme välttämättä tiedäkään tuleeko teos saamaan lukijoita ja keitä he ovat. 

Tänään on viimeinen päivä tätä vuotta ja toivon rauhaa maailmaan ja kaikille rakkaudellista vuotta 2024!

Etäopiskelua

Olen tänään istunut täällä Cowork-tilassa tilavan pöydän äärellä ja katsellut pienoisromaaniluonnostani. Koska en ensimmäisessä kirjoitusvaiheessa ole aina edennyt missään loogisessa järjestyksessä vaan kirjoittanut useita lyhyehköjä kohtauksia, yritän nyt hahmottaa tarkemmin teoksen tapahtumien ajankohtia ja sisäistä koherenssia. Seikka, että Cowork-tilaan tullessa pääsee puhtaan, suuren pöydän ääreen, antaa mahdollisuuden levitellä papereitaan kunnolla ja piirustella lehtiöön samalla.

Yritän nyt päästä toisen kirjoituskierroksen alkuun tässä pienoisromaaniyritelmässäni. Ensimmäisen luonnosversion printtasin jonkin aikaa sitten. Suunnittelen kirjoittavani käsikirjoituksen ainakin kolmeen kertaan, ennen kuin annan sitä luettavaksi jollekin testilukijalle. Syytä onkin. Luin tässä välissä ensimmäisen käsikirjoitusluonnokseni ja totesin, että sieltä löytyi jopa pitkiä pätkiä pelkkää soopaa ja toisaalta en ole välillä tullut kirjoittaneeksi asioita näkyväksi, jotka ovat tuntuneet itsestään selviltä päässäni. Toivon, että ehdin pian taas keskittymään enemmän käsikirjoitukseeni. Tässä välillä ovat kirjoittamisen opinnot vieneet melko paljon aikaa ja minun on täytynyt keskittyä saamaan harjoitustehtävät kirjoitettua ajoissa.

Tänä syksynä oli Jyväskylän Avoimen yliopiston Kirjoittamisen oppiaineessa tarjolla vain kursseja, joita voi tehdä etäyhteyden päästä. Ei ollenkaan lähiopetusta. Olen syyskuusta ollut mukana FM Isabella Salovaaran luotsaamalla Faktan ja fiktion vuoropuhelu kirjoittamisessa -kurssilla. Se on verkkokurssi, johon kuuluu sekä työskentelyä kurssialustalla Moodlessa sekä kolme etävideotapaamista Zoomin välityksellä. Kurssi alkoi sopivan lyhyen uutisen etsinnällä. Löysin tehtävää varten lyhyen tulipaloaiheisen uutisen Helsingin Sanomista. Kirjoitimme uutisen pohjalta mielipidetekstin, esseen ja kertomuksen. Mielipideteksti kirjoitettiin harjoituksena Zoom-tapaamisen aikana, kun taas essee ja kertomus olivat kotitehtäviä, jotka piti palauttaa kurssin keskustelualueelle Moodlessa.

Kurssin aikana on ollut luettavana kiinnostavia kurssimateriaaleja, joihin sisältyi myös kirjailijoiden kuvauksia kirjoitusprosesseistaan Ritva Haavikon toimittamassa kirjassa Miten Kirjani ovat syntyneet 4 (Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö, 2000). Oli lohdullista lukea teoksesta löytyvästä Anja Snellmanin kirjoituksesta (2000: 374–404), että hän kirjoittaa teoksistaan kolme versiota ennen kuin ne valmistuvat (402–403). Tosin pohdin myös, että jos kokeneen ammattilaiskirjailijan on tarpeen kirjoittaa teoksiaan kolmeen kertaan, niin tämä tarkoittaa varmaankin sitä, että suunnitelmani kirjoittaa pienoisromaanikäsikirjoitukseni kolmeen kertaan ei ole lainkaan riittävä vaan varmaankin valmiiksi saamiseen tullaan tarvitsemaan huomattavasti useampia kirjoitus- ja korjauskierroksia.

Eniten töitä kurssilla on vaatinut historiallisen novellin kirjoittaminen. Tehtävä (3–5 sivua tekstiä) ei sinänsä kuulosta erityisen vaativalta. Vaikeus olikin varmaan siinä, että minulle ei aluksi ollut mitenkään selvää, kenet historian henkilöistä valitsisin novellini päähenkilöksi. Ja toiseksi, huomasin, etten ollut perehtynyt erityisen tarkkaan edes ihailemieni kirjailijoiden ja taiteilijoiden elämäkertoihin. Pitihän minun tietää jotakin heidän elämänvaiheistaan, jotta osaisin sijoittaa historiallisen novellin kohtauksen johonkin sopivaan kohtaan heidän elämäänsä. Vaikka olenkin tutkinut tiibetiläistä kirjallisuutta, tällä kertaa halusin kirjoittaa jostain muusta kuin tiibetiläisestä kulttuurista ja siihen liittyvistä henkilöistä.

Pitkän miettimisen jälkeen valitsin historiallisen novellini päähenkilöksi Charles Bukowskin, Los Angelesissa eläneen tuotteliaan kirjailijan ja runoilijan. Vaikka olen lukenut joitain hänen teoksiaan, tajusin, etten kuitenkaan tiennyt hänestä paljon. Joten minun täytyi mennä Kaisa-kirjastoon etsimään materiaaleja. Luin tehtävää varten Neeli Cherkovskin kirjoittaman kirjan Charles Bukowskin elämä, jonka ovat suomentaneet Einari Aaltonen ja Seppo Lahtinen (Turku: Kustannusliike Sammakko, 2000) ja uudelleen jo aiemmin kertaalleen lukemani Bukowskin romaanin Post Office. Katselin myös YouTubesta löytyneeltä videolta Bukowskia lukemassa runojaan yleisölle. Google Mapsin avulla tutkailin Los Angelesin kaupunkia, Bukowskin De Longpren asunnon ja Los Angelesin postitoimiston sijaintia. Lyhyen novellin taustatyössä oli paljon hommaa. En ole koskaan käynyt Los Angelesissa, mutta sijoitin päähenkilön sisälle asuntoonsa kirjoituskoneen ääreen, joten säästyin kuvaamasta amerikkalaisen suurkaupungin miljöötä. Sain viikonloppuna jätettyä historiallisen novellini Moodleen. Meillä on tällä viikolla kurssin viimeinen Zoom-tapaaminen, jossa keskustelemme novelleistamme, ja sitten on jäljellä enää oppimispäiväkirjan kirjoittaminen.

Olen tämän etäkurssin aikana sekä miettinyt todellisuuden ja fiktion suhdetta sekä kirjoittanut paljon. Kurssi on ollut hyödyllinen ja tekniikka toiminut. Huomaan kuitenkin, että kaipaan lähiopetusjaksoja. Miettiessäni syytä tähän, muistelin viime kevään matkoja Jyväskylään ja myös kurssitapaamisia Helsingin Töölössä Helsingin Aikuisopiston tiloissa. Matkustelu ja oikeiden ihmisten näkeminen tuntuvat tuoneen eri lailla väriä ja vaihtelua kevääseeni kuin liittyminen kotoa käsin nyt syksyllä muutamiksi tunneiksi Zoomin avulla etätapaamisiin. Lähitapaamiset olivat pidempiä kuin Zoom-tapaamiset ja kirjoitimme noilla viime kevään kursseilla monia harjoituksia yhdessä samassa tilassa istuen. Minulle tuli luovempi ja vapautuneempi olo luokkahuoneessa kuin tietokoneen ruudun ääressä istuessa. Voi olla, että tällaisen eron tuntu digitaalisen ja jossakin kodista eroavassa paikassa tapahtuvan opiskelun välillä johtuu myös iästäni – on toki mahdollista, että nuoremman sukupolven diginatiivit ovat enemmän omassa elementissään etävideotapaamisissa ja arvostavat sitä, ettei tarvitse lähteä minnekään.

(23.10.2023, muokattu 24.10.2023)